Liitto yhdistää, opettaa ja valistaa

Liitto yhdistää, opettaa ja valistaa

Marina Tolstyh
12.04.2024
Karjalan rahvahan liitto on täyttänyt 35-vuotta. Järjestön tuella tasavallan asukkaat lukevat karjalaa, omaksuvat kulttuuria ja osallistuvat hankkeisiin.
Karjalan rahvahan liiton hallinto keskusteli viime viikolla liiton 35 vuodelle omistetusta juhlatilaisuudesta, joka järjestetään Petroskoissa 13. huhtikuuta. Kuva: Karjalan rahvahan liiton VKontakte-sivu
Karjalan rahvahan liiton hallinto keskusteli viime viikolla liiton 35 vuodelle omistetusta juhlatilaisuudesta, joka järjestetään Petroskoissa 13. huhtikuuta. Kuva: Karjalan rahvahan liiton VKontakte-sivu

Karjalan rahvahan liiton hallinnon jäsen Valentina Mironova korostaa liiton kolme tärkeintä aloitetta, jotka ovat edistäneet karjalan kielen ja kulttuurin kehitystä tasavallassa.

— Liiton aloitteesta vuonna 1990 perustettiin ensimmäinen karjalankielinen Oma Mua -sanomalehti, Mironova sanoo.

— Samana vuonna Petroskoin yliopistossa ja Karjalan kasvatusopillisessa korkeakoulussa avattiin karjalan kielen oppilaitokset.

Silloin myös karjalankielinen Oma pajo -kuoro aloitti toimintansa Karjalan kansallisten kulttuurien keskuksessa, hän jatkaa.

Mironova on osallistunut liiton toimintaan sen perustamisesta lähtien. Silloin hän opiskeli Petroskoin yliopistossa. Järjestön hallinnon jäsenenä Mironova on ollut jo kymmenen vuotta. Hänen mielestään nyt liiton tärkein tehtävä on herättää nuorissa kiinnostusta järjestön toimintaa kohtaan.

— Toisaalta nuoret lukevat karjalan kieltä kursseilla lähiopetuksena ja online-kursseilla. Toisaalta liitto tarvitsee nuoria, jotka haluavat valistaa muita ihmisiä kielestä ja kulttuurista, Mironova huomauttaa.

Hänen mukaansa karjalankielinen kirjallisuus kaipaa nuoria lahjakkaita kirjailijoita.

Liiton aloitteesta vuonna 1990 perustettiin ensimmäinen karjalankielinen Oma Mua -sanomalehti.
Valentina Mironova, Karjalan rahvahan liiton jäsen

Karjalan rahvahan liiton puheenjohtaja Anna Jakovleva on sitä mieltä, että liiton yksi päätehtävistä on järjestää halukkaille karjalan kielen kurssit tasavallan eri paikkakunnissa.

Esimerkiksi viime vuonna liiton toteuttamassa Karjalainen etnoklusteri -hankkeessa kursseilla käytiin ilmaiseksi Prääsän piirin Jessoilassa, Äänisenrannan piirin Uudessa-Vilgassa, Aunuksen piirin Alavoisessa, Kalevalan piirin Borovoissa ja Mujejärven piirin Ontajärvellä.

— Tänä vuonna liitto ei ole pitänyt samoja kursseja hankkeen rahoilla. Kuitenkin järjestön osastot Segežassa, Jessoilassa, Alavoisessa ja Uudessa-Vilgassa ovat järjestäneet kielikursseja itse, Jakovleva täsmentää.

Petroskoissa karjalaa voi lukea ilmaiseksi kursseilla Karjalan kansantaiteen ja kulttuurialoitteiden keskuksessa ja Periodika-kustantamossa.

Karjalan rahvahan liiton puheenjohtajan mukaan liiton kielikurssit ovat hyvin suosittuja.

— Viime syksynä kursseille ilmoittautui yhteensä 60 halukasta. Heistä 40 halusi lukea varsinaiskarjalan murretta ja muut livvin murretta, Jakovleva esittää.

Hän sanoo kursseja karjalan kielen ja kulttuurin kursseiksi, koska opettajat kertovat opiskelijoille kieliopin lisäksi myös karjalaisten kulttuurista ja perinteistä.

— Kursseille ilmoittautuneiden määrä on lisääntynyt. Tämä tarkoittaa, että liitto kehittyy oikeaan suuntaan, liiton puheenjohtaja painottaa.

On merkittävä se, että Karjalan rahvahan liitto yhdistää karjalaisia sekä tukee karjalan kielen lukemista ja kiinnostusta karjalaiseen kulttuuriin.
Aleksandr Jeremejev, Karjalan rahvan liiton entinen puheenjohtaja

Vuosina 2020—2022 Karjalan rahvahan liiton puheenjohtajana oli Aleksandr Jeremejev, joka oli johtanut useita vuosia Karjalan valtion televisio-ja radioyhtiön kansalliskielistä toimitusta.

— On merkittävä se, että Karjalan rahvahan liitto yhdistää karjalaisia sekä tukee karjalan kielen lukemista ja kiinnostusta karjalaiseen kulttuuriin, Jeremejev sanoo.

Hän arvostaa sitä, että liitolla on Petoskoin lisäksi osastoja myös eri paikkakunnissa. Liiton osastot osallistuvat hanketoimintaan ja saavat hankkeisiinsa rahoitusta.

Järjestön jäsenet ovat aina karjalaisten kerähmöjen eli kokousten valtuutettujen joukossa.

— Kokouksissa yritetään ratkaista myös poliittisia sekä karjalaisten asutusalueita ja kielenopetusta koskevia kysymyksiä. Liitto auttaa kehittämään karjalankielistä Oma Mua -sanomalehteä ja Taival-aikakauslehteä, Jeremejev sanoo.

Hän pitää tärkeänä sitä, että karjalan kielellä olisi Karjalan tasavallan toisen virallisen kielen status.

— Status edistäisi nykyistä tehokkaammin kielenopetusta tasavallan oppilaitoksissa sekä kielen käyttöä perheissä ja karjalaisten asuttamissa paikkakunnissa. Karjalaisten täytyy puhua äidinkieltä paljon enemmän kuin nyt. Se herättäisi kiinnostusta kieltä kohtaan myös nuorissa, Jeremejev ajattelee.


LIŽIÄ AIHIES
Oma Mua
Mustakkua niilöi, kedä tänäpäi ei ole meijänke
Voitonpäivy on suuri da kallis pruazniekku. Tänä vuon roihes jo seiččiekymmen yheksä vuottu, kui loppih Suuri Ižänmualline voinu, kudai toi äijän gor’ua rahvahale.
Karjalan Sanomat
Kižille nauttimaan, uimaan ja juoksemaan
Saari tarjoaa vieraileville luonnonrauhaa, nähtävyyksiä, majoitusta, tapahtumia ja aktiviteetteja. Museon alus kuljettaa matkailijoita Ojatevštšinasta saarelle viidessätoista minuutissa.
Karjalan Sanomat
Vepsäläisistä kertova teos Vuoden kirjaksi
Vepsäläisten kulttuuriperintö -kirjaan on koottu Vladimir Pimenovin etnografisten tutkimusmatkojen aineistoa. Tutkimusmatkat tehtiin vepsäläisten asuinpaikoille Leningradin alueella ja Karjalassa.
Oma Mua
Härkä tervattu šelkä
Tämän karjalaisen starinan Santra Remšujevalta iäninauhalla kirjutti Raisa Remšujeva pimiekuušša 2005.
Kipinä
Mušt Suren voinan gerojiš
Suren voinan gerojiden muštoks starinoičem ühtes Šoutjärven melentartuisijoišpäi – Tučinan pertiš. Vodel 1943 sigä peitihe tedišteluzjouk.
Karjalan Sanomat
Tietosanakirja palvelee vähemmistökielilläkin
Uudessa Ruwiki-verkkotietosanakirjassa on tietoa monilla Venäjän kansojen kielillä. Niiden joukossa ovat myös karjalan ja vepsän kielet.
Oma Mua
Karjalaine tulipalomies
Viktor Kirillov on kuulužu mies karjalazien keskes. Juumoranke karjalakse pagizii da ruadai Konan kylän poigu on täyttänyh 50 vuottu da eroi omas ruadokohtaspäi. Iel on uuzi elos, uuvet hommat, parahat igävuvvet.
Karjalan Sanomat
Animaation parissa aamusta iltaan
Jessoilan animaatiostudion johtaja Oleg Obnosov on opettanut lapsille animaatiota lähes 20 vuotta. Tänä vuonna hän sai Paras taiteilija-opettaja -arvonimen.
Karjalan Sanomat
Lobanovin sillan korjaus ruuhkauttaa liikennettä
Lobanovin sillan peruskorjaus on ruuhkauttanut liikennettä Petroskoissa. Viranomaiset yrittävät ratkaista liikenneongelman.
Karjalan Sanomat
Tulvat ovat uhanneet Karjalan piirejä
Huhtikuun alusta Äänisenrannan piiri on kärsinyt huomattavasti tulvavesistä. Nyt tilanne on vakiintunut tasavallassa. Monen joen vedenpinta on laskenut.
Kirjuttauvu
Rekisteröintä
Peittošana
Hyväkšy peittošana