Värtsilän mallikirjasto: lukijamäärä on kaksinkertaistunut

Värtsilän mallikirjasto: lukijamäärä on kaksinkertaistunut

26.09.2022
Taajaman kirjasto on hankkinut 4 000 uutta kirjaa, joista suuri osa on lasten ja nuorten kirjoja.
Mallikirjastoista tulee lasten ja aikuisten vetovoimakeskuksia. Ne edistävät kulttuurin kehitystä taajamissa. Kuva: Karjalan tasavallan päämiehen lehdistöpalvelu
Mallikirjastoista tulee lasten ja aikuisten vetovoimakeskuksia. Ne edistävät kulttuurin kehitystä taajamissa. Kuva: Karjalan tasavallan päämiehen lehdistöpalvelu

Värtsilän mallikirjastosta on tullut taajaman asukkaiden kulttuuri- ja yhteiskuntaelämän keskus. Taajaman uudistettu kirjasto avattiin remontin jälkeen viime vuonna.

— Kirjasto tarjoaa erilaisia palveluja lukijoille. Siinä aloittavat toimintansa uudet kerhot ja elokuvaklubi. Kirjastoon on hankittu 4000 uutta kirjaa, joista puolet on lasten ja nuorten kirjoja. Sen ansiosta lukijamäärä on kaksinkertaistunut ensimmäisen toimintavuoden aikana, Karjalan tasavallan kulttuuriministeriö kertoo tiedotteessaan.

Lisäksi kirjasto on saanut pääsyn LitRes-sähkökirjastoon. Pääsy sähkökirjastoon antaa asukkaille mahdollisuuden lukea kaikkia kirjauutuuksia.

Syyskuun lopussa uudistetut kirjastot aloittavat toimintansa myös Kontupohjassa, Mujejärven ja Kalevalan piireissä.

Ensi vuonna mallikirjastot perustetaan Belomorskin ja Helylän piirikirjastojen pohjalle.


ПОХОЖИЕ НОВОСТИ
Karjalan Sanomat
Syvärin voiton kaiku: näyttelykierrokseen pääsee ilmaiseksi
Karjalan kansallismuseo järjestää tänään Voitonpäivänä kaksi ilmaista opastettua kierrosta näyttelyssään.
Oma Mua
Kuolomatoin rykmentti -kenttä avatah Petroskoissa
Voiton päivänä Petroskoin eläjät ta vierahah šuahah tiijuštua šukulaisista, kumpaset taisseltih Šuurešša Isänmuallisešša šovašša Karjalan alovehella, panna Muistokirjah tietoja veteranista ta ošallistuo älypelih.
Oma Media
Крууга, контрданс и кадриль – Ondrei и Santra расскажут о карельских и вепсских танцах
В съемках нового сюжета интернет-шоу приняли участие артисты национального ансамбля республики "Кантеле".
Karjalan Sanomat
Voitonpäivänä nähdään valoshow perinteisen ilotulituksen sijaan
Voiton säteet -tilaisuus järjestetään Petroskoissa Kirovinaukiolla illalla 9. toukokuuta.
Karjalan Sanomat
Karjalaiset kalasäilykkeet laajentaa tuotantoaan – Yritys rakentaa uuden tuotantopajan
Laitoksen kalatuotteita toimitetaan nyt muun muassa Pietariin, Samariin, Astrahaniin, Simferopoliin, Barnauliin ja Vladivostokiin.
Karjalan Sanomat
Viihtyisä elinympäristö: Petroskoissa kunnostetaan kolme julkista aluetta
Ensi vuonna kunnostushakkeet toteutetaan Kukonmäellä, Golikovkassa ja Suolusmäen tiilitehdas -lähiöissä.
Oma Mua
Uuzi opastuskniigu roih valmis syvyskuukse
Karjalas syvyskuun 1. päiväkse valmistetah opastuskniigu “Meijän kodirannan histourii” ven’an kielel.
Karjalan Sanomat
Kižin kesäkausi on alkanut
Tänä sesonkina saari tarjoaa majoitusta, näyttelyitä ja aktiviteetteja. Museon alus kuljettaa matkailijoita Ojatevštšinasta saarelle 1. kesäkuuta alkaen.
Karjalan Sanomat
Suojärvelle suunnitellaan uutta vedenottamoa ja puhdistamoa
Lisäksi kaupungissa rakennetaan tänä vuonna uusi lämpökeskus, jonka teho on 7 megawattia.
Oma Mua
Tie Hiijenselgäh kohendetah
Pohjais-Luadogan alovehel ruvettih kohendamah tiedy, kudai vedäy Hiijensellän kyläh.
Войти
Регистрация
Пароль
Повторите пароль