Suomi: 74 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä on saanut kaksi rokoteannosta

Suomi: 74 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä on saanut kaksi rokoteannosta

18.10.2021
Arvion mukaan 80 prosentin rokotuskattavuus on mahdollista saavuttaa lokakuun loppuun mennessä.
Suomessa 12 vuotta täyttäneistä ja sitä vanhemmista 85 prosenttia on saanut vähintään ensimmäisen rokoteannoksen. Kuva: freepik.com
Suomessa 12 vuotta täyttäneistä ja sitä vanhemmista 85 prosenttia on saanut vähintään ensimmäisen rokoteannoksen. Kuva: freepik.com

Suomessa rokotusten kohdeväestöstä, eli 12 vuotta täyttäneistä ja sitä vanhemmista, 85 prosenttia on saanut vähintään ensimmäisen rokoteannoksen ja 74 prosenttia kaksi rokoteannosta. Asiasta kerrotaan Suomen valtioneuvoston tiedotteessa.

— Erikoissairaanhoitoon joutumisen riski on merkittävästi suurempi rokottamattomilla kuin kaksi kertaa rokotetuilla, virasto tiedottaa.

Viimeksi kuluneen kahden viikon aikana rokottamattomat 12—79-vuotiaat ovat joutuneet koronavirustartunnan vuoksi erikoissairaanhoitoon 19 kertaa useammin kuin saman ikäryhmän kaksi kertaa rokotetut.

Lauantaina 16. lokakuuta koronapassi otettiin käyttöön Suomessa. Koronapassista näkee esimerkiksi, onko ihminen saanut koronarokotukset. Koronapassi on siis vaihtoehto koronarajoituksille.


ПОХОЖИЕ НОВОСТИ
Karjalan Sanomat
Alkuperäiskansojen kieliä käyttöön – Ruviki-verkkosivustosta tietoja löytyy karjalan ja vepsän kielillä
Uudessa verkkotietosanakirjassa tiedot ovat saatavilla monilla Venäjän kansojen kielillä. Sivustolla on julkaistu yli 29 000 erilaista artikkelia.
Karjalan Sanomat
VDNH-näyttelykeskus: Periodika-kustantamo esittelee toimintaansa Venäjä-messuilla
Kustantamon asiantuntijat kertovat karjalan- ja vepsänkielisistä sanoma- ja aikakauslehdistä sekä järjestävät erilasia tilaisuuksia ja työpajoja näyttelyn vieraille.
Karjalan Sanomat
Petroskoin lentoasema on palvellut yli 15 000 matkustajaa vuoden ensimmäisellä neljänneksellä
Karjalan asukkaat lentävät useimmiten Moskovaan, Sotšiin, Kaliningradiin, Mineralnyje Vodyyn ja Jekaterinburgiin.
Oma Mua
Periodika-kuštantamon päivyä pietäh Venäjä-näyttelyššä
Tänäpiänä VDNH-keškukšen Venäjä-näyttelyššä esiinnytäh Periodika-kuštantamon toimittajat. Hyö valmissettih mukava ohjelma näyttelyn vierahilla.
Периодика
Выставка-форум ”Россия” на ВДНХ: ”Периодика” представит свои книги и медиапроекты
Гости выставки познакомятся со СМИ на национальных языках Карелии, а также примут участие в интересных мастер-классах.
Kodima
Moskvan eläjad da adivod tundištasoiš vepsän kelenke
Necil nedalil “Periodika” ezitab ičtaze “Venäma”-ozutelusel Moskvas. Toižiden azjtegoiden keskes ozutelusen kävujad voiba tundištadas vepsän kelen erigoičusidenke.
Karjalan Sanomat
Ruskealan puistosta Ahinkoskelle — Vesiputoukselle pääsee bussivuorolla
Vuoro alkaa liikennöidä 28. huhtikuuta. Kohteeseen pääsee kymmenessä minuutissa.
Karjalan Sanomat
Investointihanke: Kontupohjan piiriin nousee murskauslaitos
Piirissä luodaan yli sata uutta työpaikkaa. Hankkeen kokonaisinvestointi on yli puolitoista miljardia ruplaa.
Karjalan Sanomat
Matkailuinfra: Zalavruga-kalliopiirrosten vierailukeskuksen rakennustyöt etenevät
Uusi matkailukohde ottaa vastaan vieraita ensi vuodesta. Vierailukeskus tarjoaa valtavan määrän palveluita.
Karjalan Sanomat
Naisille tarjolla uusia ammatteja – Yli 70 äitiyslomalla olevaa naista aikoo saada uuden ammatin
Tasavallassa naisille järjestetään kursseja etä- ja lähimuodossa. Tästä vuodesta alkaen uudelleenkoulutusta tarjotaan myös äitiyslomalla oleville isille, isoäideille ja huoltajille.
Войти
Регистрация
Пароль
Повторите пароль