Puudosin piirissä tuetaan yrittäjyyttä – Yli 50 työtöntä on perustanut oman yrityksen

Puudosin piirissä tuetaan yrittäjyyttä – Yli 50 työtöntä on perustanut oman yrityksen

25.01.2023
Lisäksi piirissä toteutetaan 15 investointihanketta. Niiden ansiosta perustetaan yli 200 työpaikkaa.
Viime vuonna 56 Puudosin piirin asukasta sai apurahaa oman yrityksensä perustamiseen. Kuva: kuvituskuva / freepik.com
Viime vuonna 56 Puudosin piirin asukasta sai apurahaa oman yrityksensä perustamiseen. Kuva: kuvituskuva / freepik.com

Puudosin piirin asukkaat hakevat aktiivisesti apurahaa oman yrityksensä perustamiseen. Avustus myönnetään myös työttömille asukkaille. Valtion tuen ansiosta työttömät kansalaiset harjoittavat maataloutta, tarjoavat majoitus- ja rakennuspalveluja. Tuoreiden tilastojen mukaan Puudosin piirissä on kaikkiaan 1 141 liikeyritystä.

— 56 työttömälle asukkaalle myönnettiin apurahaa oman yrityksensä perustamiseen. Tähän tarkoitukseen käytettiin yhdeksän miljoonaa ruplaa, Karjalan talouskehitysministeri Oleg Jermolajev kertoi verkkoistunnossa 20. tammikuuta.

Piirissä toteutetaan 15 investointihanketta. Niiden ansiosta perustetaan yli 200 työpaikkaa.

— On tarpeen houkutella uusia sijoittajia ja myös tutustuttaa heidät piirin taloudellisiin mahdollisuuksiin, Karjalan päämies Artur Parfentšikov kertoi tasavallan lehdistöpalvelulle.

Vuoden 2022 aikana työttömien kansalaisten määrä väheni Puudosin piirissä. Tasavallan työvoimatoimiston avulla 496 asukasta sai uuden työpaikan. Parhaillaan piirissä on yli sataa vakanssia.


ПОХОЖИЕ НОВОСТИ
Karjalan Sanomat
Joiku-CAMP huipentui performanssiin
Maanantaina alkanut etnoleiri päättyy tänään. Eilen leiriläiset esittelivät yleisölle yhteisproduktionsa.
Kodima
Sanelusen karjalan da vepsän kelil kirjuti 70 Petroskoin eläjad
Tämbei Karjalan pälidnan eläjad ühtniba “Saneluz karjalan da vepsän kelil” -akcijaha. Akcii jatkub 26. päivähasai sulakud. Sanelused kirjutadas 65 sijas.
Karjalan Sanomat
Elämyksiä eri makuun – Kirjastojen yö -tempauksen aiheena on Perheen vuosi
Karjalassa kulttuuritapahtuma tarjoaa laajan ohjelman, jossa on tietokilpailuita, työpajoja ja muita tilaisuuksia.
Kipinä
Keskiajan karjala: tutustutaan Kipinän kanssa
Karjalan kielen viikolla Kipinä-lehti järjesti koululaisille työpajan, jossa lapset tutustuivat keskiaikana asuvien karjalaisten elämäntapoihin ja sovittivat muinaiskarjalaisten puvut.
Karjalan Sanomat
Yli 53 000 tasavallan asukasta äänesti kunnostushankkeita verkossa
Puudosin, Aunuksen ja Kemin piirien ja Kentjärven asukkaat äänestävät aktiivisimmin.
Kodima
Petroskoiš vaumištadas sanelusihe karjalan da vepsän kelil
Karjalan pälidnas sanelusiden kirjutamižen sijan linneb Petroskoin universitet. Akcijan ühtnikad keradasoiš 19. sulakud universitetan kirjištos.
Oma Mua
Kuorilahen-kylän tutkimuš toi voittuo Viktor Vikulinilla
Kiestinkin kylän eläjä Viktor Vikulin voitti Karjalan tašavallan kilpailušša “Kotišeutututkija-2024”. Tietotutkimuškilpailuh hiän lähetti oman šukututkimušruavon Kuorilahešta.
Karjalan Sanomat
Kirja kuvituksineen 2 – Näyttely sai jatkoa
Petroskoin kaupungin näyttelysalissa tänään avautunut näyttely tutustuttaa paikallisten lastenkirjojen kuvittajien töihin.
Karjalan Sanomat
Alkuperäiskansojen kieliä käyttöön – Ruviki-verkkosivustosta tietoja löytyy karjalan ja vepsän kielillä
Uudessa verkkotietosanakirjassa tiedot ovat saatavilla monilla Venäjän kansojen kielillä. Sivustolla on julkaistu yli 29 000 erilaista artikkelia.
Karjalan Sanomat
VDNH-näyttelykeskus: Periodika-kustantamo esittelee toimintaansa Venäjä-messuilla
Kustantamon asiantuntijat kertovat karjalan- ja vepsänkielisistä sanoma- ja aikakauslehdistä sekä järjestävät erilasia tilaisuuksia ja työpajoja näyttelyn vieraille.
Войти
Регистрация
Пароль
Повторите пароль