Liittovaltion kohdeohjelma: kahdeksan kohdetta valmistuu vuoden loppuun mennessä

Liittovaltion kohdeohjelma: kahdeksan kohdetta valmistuu vuoden loppuun mennessä

29.04.2022
Kohdeohjelman mukaan Karjalaan aiotaan rakentaa yhteensä 56 tärkeää kohdetta. Tähän mennessä 36 kohteen rakentaminen on viety loppuun.
Petroskoin lentoaseman terminaali on suurimpia kohteita, jotka on rakennettu tasavallan 100-vuotispäiväksi. Kuva: Karjalan tasavallan päämiehen Vkontakte-tili
Petroskoin lentoaseman terminaali on suurimpia kohteita, jotka on rakennettu tasavallan 100-vuotispäiväksi. Kuva: Karjalan tasavallan päämiehen Vkontakte-tili

Tänä vuonna tärkeimpien rakennushankkeiden toteuttaminen jatkuu liittovaltion Karjalan kehityksen kohdeohjelman mukaan. Tähän mennessä listalla on ollut 17 kohdetta, joista kahdeksan valmistuu vuoden 2023 loppuun mennessä. Siitä kerrotaan Venäjän hallituksen kotisivulla

— Kohdeohjelman mukaan Karjalassa aiotaan toteuttaa 56 suurta rakennushanketta. Tällä hetkellä 36 kohdetta on valmistunut. Yhdeksän rakennushankkeen toteuttamista jatketaan vuonna 2023, kerrotaan tiedotteessa. 

Vuonna 2015 Venäjän hallitus hyväksyi Karjalan vuoteen 2020 ulottuvan kohdeohjelman, kertoo TASS-uutistoimisto. Vuonna 2021 Karjalan kehityksen kohdeohjelmaa pidennettiin. Kohdeohjelmaan liitettiin kaksi uutta rakennushanketta.

Suunnitelmissa on rakentaa oikeuslääketieteellisen tutkimuksen toimiston uusi rakennus sekä perustaa kirurginen keskus Petroskoin ensiapusairaalaan. Tähän tarkoitukseen myönnettiin 6,4 miljardia ruplaa.


ПОХОЖИЕ НОВОСТИ
Karjalan Sanomat
Investointihanke: Kontupohjan piiriin nousee murskauslaitos
Piirissä luodaan yli sata uutta työpaikkaa. Hankkeen kokonaisinvestointi on yli puolitoista miljardia ruplaa.
Karjalan Sanomat
Teollisuus: puunjalostus- ja metallinjalostusklustereihin liitetään kymmenen Karjalan yritystä
Klustereihin liitetään tuotantoyrityksiä eri puolilta Karjalaa. Laitoksille tarjotaan muun muassa liittovaltion tukitoimia ja veroetuuksia.
Karjalan Sanomat
Yrittäjyys: monilapsisille perheille rahatukea oman liiketoiminnan aloittamiseen
Perheet voivat saada 250 000 ruplaa. Viime vuonna yli 600 työtöntä sai Karjalassa rahatukea yrittäjyyden harjoittamiseen.
Karjalan Sanomat
Karelsky Okatyš -rikastamokombinaatti: syklisesti toimivan tuotantolinjan käyttöönottotyöt ovat päättymässä
Tuotantolinja on osa kombinaatin suurinta investointihanketta. Sen ansiosta on luotu yli 90 uutta työpaikkaa.
Karjalan Sanomat
Segeža Group: Karjalassa avataan metsäkoneiden huoltopalvelukeskus
Segeža Group -holdingyhtiöön kuuluva Segežan sellu- ja paperikombinaatti aikoo varustaa entisen Ponssen huoltopalvelukeskuksen uusilla laitteilla.
Karjalan Sanomat
Dronejen tuotanto: kaksi karjalaista yritystä on liittynyt Venäjän lennokkiklusteriin
Yritykset voivat saada rahatukea liittovaltion budjetista. Uusi teollisuusklusteri on Venäjän teollisuus- ja kauppaministeriön rekisterissä.
Karjalan Sanomat
Valko-Venäjä toimitti 27 Belaz-kippiautoa Kostamuksen malminrikastamolle
Valkovenäläisillä autoilla korvataan ulkomaisia koneita, joiden valmistajat lähtivät Venäjän markkinoilta.
Karjalan Sanomat
Sortavalan saha tuottamaan puuhiiltä sahanpurusta
Tehdas hakee etulainaa ja korvausta kuljetuskustannuksista uuden suunnan kehittämiseen.
Войти
Регистрация
Пароль
Повторите пароль