Kostamuksen-junan vuoroja lisätään kolmeen viikossa

Kostamuksen-junan vuoroja lisätään kolmeen viikossa

13.05.2021
Toukokuun vajaan kahden ensimmäisen viikon aikana Karjalan alueellinen johtokeskus on saanut tasavallan asukkailta lähes 1 000 valitusta ja huomautusta.
24. toukokuuta alkaen Petroskoi—Kostamus-juna liikennöi kolmesti viikossa. Parhaillaan viikossa on vain kaksi vuoroa. Kuva: Margarita Pehkonen
24. toukokuuta alkaen Petroskoi—Kostamus-juna liikennöi kolmesti viikossa. Parhaillaan viikossa on vain kaksi vuoroa. Kuva: Margarita Pehkonen

Petroskoin ja Kostamuksen välillä liikennöivän junan vuoroja lisätään kolmeen viikossa 24. toukokuuta alkaen. Nyt juna kulkee vain kahdesti eli keskiviikkoisin ja perjantaisin. Uusi vuoro liikennöidään maanantaisin. Karjalan alueellisen johtokeskuksen mukaan Kostamuksen-junan liikennöinnin parantamisesta neuvotellaan parhaillaan Venäjän rautateiden kanssa.

Toukokuun vajaan kahden ensimmäisen viikon aikana tasavallan asukkailta on tullut 931 valitusta, tiedotti Karjalan alueellinen johtokeskus 13. toukokuuta. Kesäsesongin lähestyessä juna- ja lentoliikenteen kehitys ja uusien reittien tarve ovat nousseet yhdeksi puhuttavimmista aiheista.

Kostamuksen-junan lisäksi Karjalan asukkaat ovat johtokeskuksen mukaan tiedustelleet lentoreittejä Murmanskiin, Etelä-Venäjälle sekä Minskiin ja Helsinkiin. Sesongin aikana Petroskoista lennetään vuoroja Moskovaan, Simferopoliin, Sotšiin, Anapaan, Kazaniin, Kaliningradiin, Murmanskiin ja Mineralnyje Vodyyn. Käsittelyssä on parhaillaan lentovuoron avaaminen Krasnodariin.

Yli puolet valituksista on tullut Petroskoin asukkailta. Aktiivisesti epäkohdista ilmoittavat myös Kemin, Segežan ja Sortavalan piirien asukkaat. Ihmisiä vaivaavien ongelmien kärjessä ovat joukkoliikenteen lisäksi koronarokotukset, julkisten alueiden kunnostus ja teiden korjaus.

Alueellinen johtokeskus avattiin Karjalassa loppuvuonna 2020. Keskukselle voi ilmoittaa mistä tahansa ongelmasta tai epäkohdasta sosiaalisen median kautta sekä Gosuslugi-portaalilla, Kansan valvonta -nimisen Narodnyi kontrol -nettisivun kautta tai keskuksen Vkontakte-sivulla.


ПОХОЖИЕ НОВОСТИ
Karjalan Sanomat
Elämyksiä eri makuun – Kirjastojen yö -tempauksen aiheena on Perheen vuosi
Karjalassa kulttuuritapahtuma tarjoaa laajan ohjelman, jossa on tietokilpailuita, työpajoja ja muita tilaisuuksia.
Kipinä
Keskiajan karjala: tutustutaan Kipinän kanssa
Karjalan kielen viikolla Kipinä-lehti järjesti koululaisille työpajan, jossa lapset tutustuivat keskiaikana asuvien karjalaisten elämäntapoihin ja sovittivat muinaiskarjalaisten puvut.
Karjalan Sanomat
Yli 53 000 tasavallan asukasta äänesti kunnostushankkeita verkossa
Puudosin, Aunuksen ja Kemin piirien ja Kentjärven asukkaat äänestävät aktiivisimmin.
Kodima
Petroskoiš vaumištadas sanelusihe karjalan da vepsän kelil
Karjalan pälidnas sanelusiden kirjutamižen sijan linneb Petroskoin universitet. Akcijan ühtnikad keradasoiš 19. sulakud universitetan kirjištos.
Oma Mua
Kuorilahen-kylän tutkimuš toi voittuo Viktor Vikulinilla
Kiestinkin kylän eläjä Viktor Vikulin voitti Karjalan tašavallan kilpailušša “Kotišeutututkija-2024”. Tietotutkimuškilpailuh hiän lähetti oman šukututkimušruavon Kuorilahešta.
Karjalan Sanomat
Kirja kuvituksineen 2 – Näyttely sai jatkoa
Petroskoin kaupungin näyttelysalissa tänään avautunut näyttely tutustuttaa paikallisten lastenkirjojen kuvittajien töihin.
Karjalan Sanomat
Alkuperäiskansojen kieliä käyttöön – Ruviki-verkkosivustosta tietoja löytyy karjalan ja vepsän kielillä
Uudessa verkkotietosanakirjassa tiedot ovat saatavilla monilla Venäjän kansojen kielillä. Sivustolla on julkaistu yli 29 000 erilaista artikkelia.
Karjalan Sanomat
VDNH-näyttelykeskus: Periodika-kustantamo esittelee toimintaansa Venäjä-messuilla
Kustantamon asiantuntijat kertovat karjalan- ja vepsänkielisistä sanoma- ja aikakauslehdistä sekä järjestävät erilasia tilaisuuksia ja työpajoja näyttelyn vieraille.
Karjalan Sanomat
Petroskoin lentoasema on palvellut yli 15 000 matkustajaa vuoden ensimmäisellä neljänneksellä
Karjalan asukkaat lentävät useimmiten Moskovaan, Sotšiin, Kaliningradiin, Mineralnyje Vodyyn ja Jekaterinburgiin.
Oma Mua
Periodika-kuštantamon päivyä pietäh Venäjä-näyttelyššä
Tänäpiänä VDNH-keškukšen Venäjä-näyttelyššä esiinnytäh Periodika-kuštantamon toimittajat. Hyö valmissettih mukava ohjelma näyttelyn vierahilla.
Войти
Регистрация
Пароль
Повторите пароль