Venäjän hallitus päätti lykätä QR-koodien käyttöönottamista koskevan lain käsittelyä

Venäjän hallitus päätti lykätä QR-koodien käyttöönottamista koskevan lain käsittelyä

14.01.2022
Päätös tehtiin koronatilanteen epävarmuuden takia.
Nyt on muutettava lakia, koska koronatilanne on muuttunut. Aikaisemmin Venäjän hallitus valmisteli lainmuutosta koronaviruksen delta-variantin leviämisen aikana. Kuva: kuvituskuva / freepik.com
Nyt on muutettava lakia, koska koronatilanne on muuttunut. Aikaisemmin Venäjän hallitus valmisteli lainmuutosta koronaviruksen delta-variantin leviämisen aikana. Kuva: kuvituskuva / freepik.com

Venäjän hallitus on päättänyt lykätä QR-koodien käyttöönottamista koskevan lain käsittelyä. Syynä on se, että tällä hetkellä Venäjällä koronatilanne on epävarma. Asiasta tiedottaa uutistoimisto Ria Novosti

Perjantaina 14. tammikuuta aiotaan tehdä muutokset asiakirjaan. Ne koskevat nimenomaan henkilöitä, joilla ei ole QR-koodia. Muutosten mukaan he voivat päästä yleisiin paikkoihin PCR-testin tuloksen perusteella helmikuun 1. päivästä alkaen. Sen lisäksi Venäjän terveysministeriö voi määrätä todistuksen voimassaoloajan niille henkilöille, joilla on vasta-aiheita rokottamiselle.

— Venäjän hallitus valmisteli lainmuutosta koronaviruksen delta-variantin leviämisen aikana. Nyt on muutettava lakia, koska koronatilanne on muuttunut, uutistoimisto informoi.

Alun perin lainmuutoksen mukaan maan asukkaiden pitäisi esittää QR-koodi julkisilla paikoilla, junissa sekä lentokoneissa. QR-koodien käyttöönottaminen ei koskisi vähittäiskauppoja eikä kaupungin joukkoliikennettä. Myöhemmin päätettiin, että QR-koodeja ei tarkasteta joukkoliikenteessä.


Lisää aiheesta
Karjalan Sanomat
Sortavala: norppa sai oman veistoksen
Veistos on rakennettu Sortavalan rantakadulle. Suunnitelmissa on rakentaa kaupunkiin myös muiden eläinten veistoksia.
Медиaцентр
«Мельница счастья»: Городской семейный фестиваль пройдет в эти выходные в Петрозаводске
Гостей ждут мастер-классы, выступления творческих национальных коллективов и увлекательные викторины.
Oma Media
Актриса Национального театра стала заслуженной артисткой Карелии
Высокое звание получила Юлия Куйкка. Приказ о присвоении звания за высокое профессиональное мастерство и большой вклад в развитие театрального искусства в республике подписал Глава Карелии.
Karjalan Sanomat
Kivimessut: Karjala solmi miljoonasopimukset
Tasavallan talousministeriö teki tilityksen ensimmäisten kivimessujen tuloksista. Karjalan yritykset solmivat yli 60 miljoonan ruplan sopimukset.
Karjalan Sanomat
Karjalan päämies: Karjalan kehitys jatkuu
Karjalan päämies Artur Parfentšikov käsitteli Karjalan tasavallan kehityksen strategisesti tärkeitä kysymyksiä tapaamisessa Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa.
Oma Mua
Julija Kuikka on anšijoitunut artista
Karjalan piämiehen käšyllä Karjalan kanšallisen teatterin artista Julija Kuikka šai Karjalan anšijoitunut artista -kunnivonimen.
Karjalan Sanomat
Näytelmä: Äänettömyys kertoo häviävästä kielestä
Petroskoin Glazunov-konservatorion näyttelijäkurssin opiskelijat esittävät lauantaina unkarilaisen näytelmäkirjailijan Miklós Hubayn näytelmän.
Oma Mua
Musejon uartehista kerrotah karjalakši
Karjalan taitomusejošša esitettih audio-opaš, muasteri-opin video, musejon videoesittely ta tiijotušbukletti vienakši. Ne ollah valmissettu LINGUA-musejo -projektin rajoissa.
Oma Media
Песни на карельском языке прозвучат в Липецке
Международный фестиваль народного творчества соберет лучшие любительские коллективы. Карелию на фестивале представит народный хор «Oma pajo».
Karjalan Sanomat
Konservatorion näyttelijäkurssi esittää absurdistisen näytelmän
Petroskoin Glazunov-konservatoriossa nähdään huomenna Lesket, joka perustuu puolalaisen Sławomir Mrożekin näytelmään.
Kirjaudu sisään
Rekisteröityä
Salasana
Vahvista salasana