Näytelmä: Äänettömyys kertoo häviävästä kielestä

Näytelmä: Äänettömyys kertoo häviävästä kielestä

27.05.2022
Petroskoin Glazunov-konservatorion näyttelijäkurssin opiskelijat esittävät lauantaina unkarilaisen näytelmäkirjailijan Miklós Hubayn näytelmän.
Juonen mukaan maailmaan jää eloon vähemmistökansan viimeinen edustaja. Kuvassa Ronja Kinnunen (vas.) ja Igor Turnovski. 16+. Kuva: Jelena Maloduševa
Juonen mukaan maailmaan jää eloon vähemmistökansan viimeinen edustaja. Kuvassa Ronja Kinnunen (vas.) ja Igor Turnovski. 16+. Kuva: Jelena Maloduševa

Petroskoin valtiollisessa Glazunov-konservatoriossa nähdään Äänettömyys lauantaina 28. toukokuuta. Näyttelijäkurssin opiskelijat kertovat kielestä, joka on häviämässä.

Rooleissa nähdään kurssin opiskelijat Ronja Kinnunen ja Igor Turnovski sekä Kansallisen teatterin näyttelijä Dmitri Ivanov. Lavalla näyttelijät puhuvat sekä venäjää että suomea.

— Esiinnyn 16-vuotiaan naisen osassa. Hän kuuluu kansaan, joka on kokonaan hävitetty ja hän on viimeinen. Koko hänen perheensä joutui hävitysleiriin. Ainoa pääsykeino tästä tilanteesta on, että hän unohtaisi koko kansansa, tapansa ja kielensä. Jos hän ei halua luopua omasta kansastaan ja kielestään, hänen täytyy kuolla, kertoo Ronja Kinnunen.

Esitys perustuu unkarilaisen näytelmäkirjailijan Miklós Hubayn näytelmään. Siinä ei puhuta, mistä kielestä kyse on. Ohjaaja Sergei Proninin mukaan se voi olla minkä tahansa vähemmistökansan kieli.

Esitys ensiesitettiin viime vuonna. Tänä vuonna se on täysin uudistunut.

Äänettömyys esitetään 27. toukokuuta kello 19 konservatorion näyttämöllä.


Lisää aiheesta
Karjalan Sanomat
Kirja kuvituksineen 2 – Näyttely sai jatkoa
Petroskoin kaupungin näyttelysalissa tänään avautunut näyttely tutustuttaa paikallisten lastenkirjojen kuvittajien töihin.
Karjalan Sanomat
Alkuperäiskansojen kieliä käyttöön – Ruviki-verkkosivustosta tietoja löytyy karjalan ja vepsän kielillä
Uudessa verkkotietosanakirjassa tiedot ovat saatavilla monilla Venäjän kansojen kielillä. Sivustolla on julkaistu yli 29 000 erilaista artikkelia.
Karjalan Sanomat
VDNH-näyttelykeskus: Periodika-kustantamo esittelee toimintaansa Venäjä-messuilla
Kustantamon asiantuntijat kertovat karjalan- ja vepsänkielisistä sanoma- ja aikakauslehdistä sekä järjestävät erilasia tilaisuuksia ja työpajoja näyttelyn vieraille.
Karjalan Sanomat
Petroskoin lentoasema on palvellut yli 15 000 matkustajaa vuoden ensimmäisellä neljänneksellä
Karjalan asukkaat lentävät useimmiten Moskovaan, Sotšiin, Kaliningradiin, Mineralnyje Vodyyn ja Jekaterinburgiin.
Oma Mua
Periodika-kuštantamon päivyä pietäh Venäjä-näyttelyššä
Tänäpiänä VDNH-keškukšen Venäjä-näyttelyššä esiinnytäh Periodika-kuštantamon toimittajat. Hyö valmissettih mukava ohjelma näyttelyn vierahilla.
Периодика
Выставка-форум ”Россия” на ВДНХ: ”Периодика” представит свои книги и медиапроекты
Гости выставки познакомятся со СМИ на национальных языках Карелии, а также примут участие в интересных мастер-классах.
Kodima
Moskvan eläjad da adivod tundištasoiš vepsän kelenke
Necil nedalil “Periodika” ezitab ičtaze “Venäma”-ozutelusel Moskvas. Toižiden azjtegoiden keskes ozutelusen kävujad voiba tundištadas vepsän kelen erigoičusidenke.
Karjalan Sanomat
Ruskealan puistosta Ahinkoskelle — Vesiputoukselle pääsee bussivuorolla
Vuoro alkaa liikennöidä 28. huhtikuuta. Kohteeseen pääsee kymmenessä minuutissa.
Karjalan Sanomat
Investointihanke: Kontupohjan piiriin nousee murskauslaitos
Piirissä luodaan yli sata uutta työpaikkaa. Hankkeen kokonaisinvestointi on yli puolitoista miljardia ruplaa.
Karjalan Sanomat
Matkailuinfra: Zalavruga-kalliopiirrosten vierailukeskuksen rakennustyöt etenevät
Uusi matkailukohde ottaa vastaan vieraita ensi vuodesta. Vierailukeskus tarjoaa valtavan määrän palveluita.
Kirjaudu sisään
Rekisteröityä
Salasana
Vahvista salasana