Kižillä juhlitaan Kristuksen kirkastumista

Kižillä juhlitaan Kristuksen kirkastumista

19.08.2022
Parhaillaan Kižin saaren päänähtävyydessä, Preobraženskin puukirkossa pidetään jumalanpalvelusta.
Parhaillaan Kižin seurakunnan esimies, isä Pavel on pitämässä jumalanpalvelusta Kristuksen kirkastumisen kirkossa. Kuva: Kižin ulkoilmamuseon VKontakte-sivu
Parhaillaan Kižin seurakunnan esimies, isä Pavel on pitämässä jumalanpalvelusta Kristuksen kirkastumisen kirkossa. Kuva: Kižin ulkoilmamuseon VKontakte-sivu

Tänään Kižin saarella juhlitaan Kristuksen kirkastumisen juhlaa. Parhaillaan Kižin seurakunnan esimies, isä Pavel on pitämässä jumalanpalvelusta Kristuksen kirkastumisen kirkossa. Jumalanpalvelukseen osallistuu myös seurakunnan kuoro. 

— Sitten isä Pavel johtaa ristisaattoa ja siunaa perinteen mukaan uuden sadon omenia ja muita hedelmiä, kertoo Kižin lehdistötiedottaja Margarita Gaškova. 

Kello 12.30 Venäjän parhaat kellonsoittajat nousevat kellotorniin soittamaan kelloja. Saarella he osallistuvat kellonsoittofestivaalille, joka pidetään 19.—20. elokuuta. Kellonsoitto kajahtaa kahden päivän aikana Äänisniemen kellotorneista aamusta iltaan saakka. 

Tänään saarella juhlitaan myös Kižin volostin päivää, jota on juhlittu jo useita vuosia Kristuksen kirkastumisen päivänä. Päivä kerää saarelle joka vuosi äänisniemeläisten sukupolvia.

Paikalliset asukkaat ja vieraat kerääntyvät kello 13.00 viettämään juhlaa Jakovlevin talon viereen. Juhlassa esiintyvät Kižin kansanperinneyhtye, äänisniemeläisten Kudeljuška-kansanperinneyhtye ja kansallisen puvun muotiyhtye Slavutnitsa Pietarista.

Vuodesta 1980 suljettuna ollut Preobraženskin puukirkko vihittiin viime vuonna Kristuksen kirkastumisen päivänä uudestaan käyttöön. Jumalanpalvelus oli silloin ensimmäinen sitten vuoden 1937.


Lisää aiheesta
Karjalan Sanomat
Ruskealan puistosta Ahinkoskelle — Vesiputoukselle pääsee bussivuorolla
Vuoro alkaa liikennöidä 28. huhtikuuta. Kohteeseen pääsee kymmenessä minuutissa.
Karjalan Sanomat
Investointihanke: Kontupohjan piiriin nousee murskauslaitos
Piirissä luodaan yli sata uutta työpaikkaa. Hankkeen kokonaisinvestointi on yli puolitoista miljardia ruplaa.
Karjalan Sanomat
Matkailuinfra: Zalavruga-kalliopiirrosten vierailukeskuksen rakennustyöt etenevät
Uusi matkailukohde ottaa vastaan vieraita ensi vuodesta. Vierailukeskus tarjoaa valtavan määrän palveluita.
Karjalan Sanomat
Naisille tarjolla uusia ammatteja – Yli 70 äitiyslomalla olevaa naista aikoo saada uuden ammatin
Tasavallassa naisille järjestetään kursseja etä- ja lähimuodossa. Tästä vuodesta alkaen uudelleenkoulutusta tarjotaan myös äitiyslomalla oleville isille, isoäideille ja huoltajille.
Karjalan Sanomat
Segežan musiikkikoulu saa virtuaalisen konserttisalin
Virtuaalisalissa voi striimata konsertteja eri puolilta Venäjää. Konserttisaliin mahtuu 80 katsojaa.
Karjalan Sanomat
Baletti valkokankaalla — Petroskoin elokuvateatterissa esitetään Merirosvo
Baletin taltiointi esitetään tänään osana Teatteri elokuvassa -hanketta.
Karjalan Sanomat
Kevät koettelee Karjalaa – Äänisenrannan piirissä on voimassa valmiustila
Rankkasateet ovat lisänneet tulvariskiä piirin asutuskeskusten alueella. Tasavallan hallitus pitää tilanteen hallinnassa.
Karjalan Sanomat
Äänisen naamio 2024: eniten naamioita Musiikkiteatterille
Eilen Karjalan musiikkiteatterissa jaettiin Äänisen naamio -palkinnot.
Karjalan Sanomat
Teollisuus: puunjalostus- ja metallinjalostusklustereihin liitetään kymmenen Karjalan yritystä
Klustereihin liitetään tuotantoyrityksiä eri puolilta Karjalaa. Laitoksille tarjotaan muun muassa liittovaltion tukitoimia ja veroetuuksia.
Kipinä
Uusi Kipinä: luetaan ja opitaan
Suomenkielinen Kipinän numero näki päivänvalon kevään keskipuolella. Huhtikuun julkaisusta löytyy runoutta ja kertomuksia, kirjajuttuja ja askartelua, kieliharjoituksia ja muuta huvittavaa
Kirjaudu sisään
Rekisteröityä
Salasana
Vahvista salasana