Hanke: Talkoolaiset siivoavat enemmän alueita tänä vuonna

Hanke: Talkoolaiset siivoavat enemmän alueita tänä vuonna

06.01.2022
Puhdas Arktis -hankkeeseen aiotaan houkutella 3000 vapaaehtoista.
Projektin päätavoitteena on tutkia ihmisen toiminnan vaikutuksia ja myös kehittää menetelmiä, joilla voi nopeuttaa Arktisen alueen ekosysteemin palautumista. Kuva: Karjalan tasavallan hallituksen VKontakte-sivu.
Projektin päätavoitteena on tutkia ihmisen toiminnan vaikutuksia ja myös kehittää menetelmiä, joilla voi nopeuttaa Arktisen alueen ekosysteemin palautumista. Kuva: Karjalan tasavallan hallituksen VKontakte-sivu.

Vuonna 2022 Puhdas Arktis -hankkeen vapaaehtoiset siivoavat roskista kaksi kertaa enemmän alueita kuin viime vuoteen verrattuna. Lisäksi hankkeeseen aiotaan houkutella noin 3000 vapaaehtoista. Asiasta tiedottaa TASS-uutistoimisto. 

— Tänä vuonna Karjalassa halutaan houkutella 300 vapaaehtoista talkoihin. Suunnitelmien mukaan hankkeen osallistujat siivoavat roskista Vienanmeren kalliopiirrosten puiston aluetta, uutistoimisto tiedottaa.

Vuonna 2021 Karjalassa on siivottu 32 kilometriä ranta-alueita. Talkootapahtumiin osallistui 500 vapaaehtoista. Heitä auttoivat myös paikalliset asukkaat.

Viime vuonna talkootapahtumia järjestettiin eri Venäjän alueilla. Tilastojen mukaan on kerätty noin 1 500 tonnia jätteitä Arktisen alueilla. Yhteensä on siivottu roskista kaikkiaan 110 hehtaaria alueita.

Venäjän Puhdas Arktis -hanke käynnistyi vuonna 2019. Projektin päätavoitteena on tutkia ihmisen toiminnan vaikutuksia ja myös kehittää menetelmiä, joilla voi nopeuttaa Arktisen alueen ekosysteemin palautumista. 


Lisää aiheesta
Karjalan Sanomat
Kirja kuvituksineen 2 – Näyttely sai jatkoa
Petroskoin kaupungin näyttelysalissa tänään avautunut näyttely tutustuttaa paikallisten lastenkirjojen kuvittajien töihin.
Karjalan Sanomat
Alkuperäiskansojen kieliä käyttöön – Ruviki-verkkosivustosta tietoja löytyy karjalan ja vepsän kielillä
Uudessa verkkotietosanakirjassa tiedot ovat saatavilla monilla Venäjän kansojen kielillä. Sivustolla on julkaistu yli 29 000 erilaista artikkelia.
Karjalan Sanomat
VDNH-näyttelykeskus: Periodika-kustantamo esittelee toimintaansa Venäjä-messuilla
Kustantamon asiantuntijat kertovat karjalan- ja vepsänkielisistä sanoma- ja aikakauslehdistä sekä järjestävät erilasia tilaisuuksia ja työpajoja näyttelyn vieraille.
Karjalan Sanomat
Petroskoin lentoasema on palvellut yli 15 000 matkustajaa vuoden ensimmäisellä neljänneksellä
Karjalan asukkaat lentävät useimmiten Moskovaan, Sotšiin, Kaliningradiin, Mineralnyje Vodyyn ja Jekaterinburgiin.
Oma Mua
Periodika-kuštantamon päivyä pietäh Venäjä-näyttelyššä
Tänäpiänä VDNH-keškukšen Venäjä-näyttelyššä esiinnytäh Periodika-kuštantamon toimittajat. Hyö valmissettih mukava ohjelma näyttelyn vierahilla.
Периодика
Выставка-форум ”Россия” на ВДНХ: ”Периодика” представит свои книги и медиапроекты
Гости выставки познакомятся со СМИ на национальных языках Карелии, а также примут участие в интересных мастер-классах.
Kodima
Moskvan eläjad da adivod tundištasoiš vepsän kelenke
Necil nedalil “Periodika” ezitab ičtaze “Venäma”-ozutelusel Moskvas. Toižiden azjtegoiden keskes ozutelusen kävujad voiba tundištadas vepsän kelen erigoičusidenke.
Karjalan Sanomat
Ruskealan puistosta Ahinkoskelle — Vesiputoukselle pääsee bussivuorolla
Vuoro alkaa liikennöidä 28. huhtikuuta. Kohteeseen pääsee kymmenessä minuutissa.
Karjalan Sanomat
Investointihanke: Kontupohjan piiriin nousee murskauslaitos
Piirissä luodaan yli sata uutta työpaikkaa. Hankkeen kokonaisinvestointi on yli puolitoista miljardia ruplaa.
Karjalan Sanomat
Matkailuinfra: Zalavruga-kalliopiirrosten vierailukeskuksen rakennustyöt etenevät
Uusi matkailukohde ottaa vastaan vieraita ensi vuodesta. Vierailukeskus tarjoaa valtavan määrän palveluita.
Kirjaudu sisään
Rekisteröityä
Salasana
Vahvista salasana