Sopiiko graffiti kaupunkimaisemaan?

Sopiiko graffiti kaupunkimaisemaan?

Margarita Pehkonen
15.12.2020
Karjalan lainsäädäntökokouksen jäsen esitti laittomien graffitien tekijöiden sakkojen kaksinkertaistamista. Muutokset voivat astua voimaan jo ensi vuoden alussa.
Viime kesänä graffitit ilmestyivät neljään eri Petroskoin lähiössä sijaitsevaan muuntajakoppiin. Kolme katukuvaa on petroskoilaisen graffitistin Andrei Ptitsynin käsialaa. Kuva: Andrei Ptytsynyn arkistosta.
Viime kesänä graffitit ilmestyivät neljään eri Petroskoin lähiössä sijaitsevaan muuntajakoppiin. Kolme katukuvaa on petroskoilaisen graffitistin Andrei Ptitsynin käsialaa. Kuva: Andrei Ptytsynyn arkistosta.

Viime vuoden lopussa laittomat seinämaalaukset alkoivat herättää Karjalan lainsäädäntökokouksen jäsenten huomiota. Viime joulukuussa lainsäädäntökokouksen jäsenet äänestivät lakiehdotuksesta, jonka mukaan Karjalassa sakotetaan laittomien graffitien tekijöitä. Laki astui voimaan tämän vuoden alussa.

Viime kesänä Petroskoin keskustassa uudistettiin julkisivuja. Uudistuksen ominaisuutena oli se, että rakennusten alimmaista kerrosta maalattiin ilkivallankestävällä maalilla. Siis seiniin maalatut graffitit voi pestä pois.

Siitä huolimatta jotkut uudistetut julkisivut eivät ole kestäneet vandaalien hyökkäyksiä. Graffitit maalattiin asuintalon seinään Lenininkadulla.

Petroskoin poliisi on löytänyt vandaalin. Graffitin maalasi 27-vuotias petroskoilainen.

— Tavallisesti 17—30-vuotiaat maalaavat graffiteja seiniin, Karjalan tasavallan sisäministeriön lehdistötiedottaja Aleksandra Vorontšenko kertoo.

— Tilastojen mukaan tänä vuonna kaupunkilaiset ilmoittavat graffitien maalaamisesta useammin kuin edellisinä vuosina. Ihmiset haluavat, että uudistetut julkisivut säilyisivät hyvässä kunnossa mahdollisimman kauan, Vorontšenko lisää.

Tavallisesti 17—30-vuotiaat maalaavat graffiteja seiniin.
Aleksandra Vorontšenko, Karjalan tasavallan sisäministeriön lehdistötiedottaja

Nyt lain mukaan graffitin tekijä saa vahingonteostaan 1 000 tai 2 000 ruplan sakon. Viime viikolla lainsäädäntökokouksen jäsen Leonid Limintšuk ehdotti laittomien graffitien tekijöiden sakkojen kaksinkertaistamista.

— Ihmisten, muun muassa laittomien graffitien tekijöiden, mielestä voimassa olevien sakkojen summat tuntuvat liian pieniltä. Erään kansalaisjärjestön edustajien mukaan täytyy suurentaa sakkoja satakertaisesti. Minusta tämä rangaistus olisi liian ankara. Toivottavasti sakkojen kaksinkertaistuminen estää vahingontekoja, Limintšuk sanoo.

Jos lainsäädäntökokouksen jäsenet äänestävät muutosten puolesta, ne voivat astua voimaan jo ensi vuoden alussa.

Haluamme järjestää sosiaalisissa medioissa kyselyn, jonka aikana kaupunkilaiset valitsevat tulevien katukuvien juonia. Sen lisäksi nimenomaan petroskoilaiset valitsevat, missä kaupunkilähiöissä katukuvat ilmestyvät.
Aleksandr Boldyrev, muuntajakoppien omistaja

Samaan aikaan viranomaiset ymmärtävät, että rajoituksista huolimatta katutaide pysyy elossa ja graffitit voivat sopeutua hyvin kaupunkimaisemaan. Tänä vuonna Petroskoin kaupunginhallitus antoi graffitisteille luvan graffitien maalaamiseen.

— Tänä vuonna graffitit maalattiin muuntajakoppien seiniin, Petroskoin kaupunginhallituksen edustaja Jevgeni Perov kertoo.

Viime kesänä graffitit ilmestyivät neljään eri lähiöissä sijaitsevaan muuntajakoppiin. Kolme katukuvaa on graffitisti Andrei Ptitsynin käsialaa.

— Onneksi muuntajakoppien omistaja itse lähetti graffitien luonnokset kaupunginhallitukseen ja sai luvan niiden maalaamiseen. Minun täytyi vain maalata, Ptitsyn kertoo.

Ensi vuonna muuntajakoppien värittäminen jatkuu.

— Haluamme järjestää sosiaalisissa medioissa kyselyn, jonka aikana kaupunkilaiset valitsevat tulevien katukuvien juonia. Sen lisäksi nimenomaan petroskoilaiset valitsevat, missä kaupunkilähiöissä katukuvat ilmestyvät, muuntajakoppien omistaja Aleksandr Boldyrev sanoo.

Ptitsynin mukaan muuntajakoppien värittäminen on turvallista, mutta hän toivoo, että Petroskoin kaupunginhallitus antaa graffitistien käyttöön muitakin tiloja.

— Esimerkiksi Pietarissa graffitisteille on annettu käyttöön tiloja ja he voivat vapaasti maalata niitä. Lisäksi kaupunki tarvitsee omaa katukuvafestivaaliaan. Kauniisti maalatut graffitit voivat houkutella matkailijoita. Niin katutaiteesta voi tulla Petroskoin symboli ja uusi nähtävyys, Ptytsin huomauttaa.



Lisää aiheesta
Oma Mua
Ei voi olla! Minä olen sijalline…
Erähiči minä keriän must’oidu zdaittavakse. Tässäh nedälin aloh kävyin sinne, keräin da zdaičin. Toiči kai kahteh kerdah päiväs kävyin: huondeksel da ehtäl, a päiväl koisgi ruaduo on.
Karjalan Sanomat
Sanelu: Murmanskin alue mukana tempauksessa
Huhtikuun 19.—26. päivinä voi kirjoittaa sanelun karjalan ja vepsän kielellä. Tänä vuonna tempaukseen liittyy Murmanskin alue.
Karjalan Sanomat
Periodika esittelee itsensä Venäjä-messuilla
Karjalan suomen-, karjalan- ja vepsänkielisiä lehtiä ja kirjoja julkaiseva kustantamo Petroskoista tutustuttaa messuvieraita tuotteisiinsa ja karjalaiseen kulttuuriin.
Karjalan Sanomat
Nuoret oppivat laulamaan joikuja
Petroskoissa maanantaina käynnistyneellä etnoleirillä tutkitaan karjalaista kansanlauluperinnettä. Tänä vuonna saatiin ennätysmäärä hakemuksia laulunharrastajilta eri puolilta Venäjää.
Oma Mua
Rohkeimmat otettih ošua talvikalaššukšeh
Kalevalašša piettih perintehellini talvikalaššukšen kilpailu.
Karjalan Sanomat
Balettitanssijat rikkoivat myytin Lumitytöstä
Nykybaletti Vertikaali ensiesitettiin Karjalan musiikkiteatterissa osana Lumityttö: myytti ja todellisuus -hanketta. Baletti esitetään myös kansainvälisellä DanceInversion-nykytanssifestivaalilla Moskovassa.
Karjalan Sanomat
Liitto yhdistää, opettaa ja valistaa
Karjalan rahvahan liitto on täyttänyt 35-vuotta. Järjestön tuella tasavallan asukkaat lukevat karjalaa, omaksuvat kulttuuria ja osallistuvat hankkeisiin.
Oma Mua
Vienan ta Repol’an Karjalan käsitöitä opaššettih Petroskoissa
Viime netälillä Petroskoissa piettih käsityökurššija. Trajektorija-fondin joukko opašti kaikkie halukkahie leikkuamah puušta ta ompelomah.
Karjalan Sanomat
Ystävyysseura aikoo lopettaa toimintansa
Karjala–Suomiystävyysseuran puheenjohtaja kutsuu jäseniä kokoukseen päättääkseen seuran kohtalosta. Järjestön toiminta lienee loppusuoralla.
Oma Mua
Vaiku pagizemal suau tiijustua, midä rahvas tahtotah
Karjalan Rahvahan Liitto täyttäy tänä vuon 35 vuottu. Vuvvennu 1989 Liitto on yhtistännyh lujii karjalazii, Karjalan muan suvaiččijoi, oman rahvahan uskottavii puolistajii, oman kielen kandajii.
Kirjaudu sisään
Rekisteröityä
Salasana
Vahvista salasana