Laulustudio: kiinnostus kasvaa

Laulustudio: kiinnostus kasvaa

Julia Veselova
08.11.2021
Tänä vuonna Kostamuksen 1. koulun Leppäkerttu-laulustudion kävijät laulavat suomalaisia lauluja ja parantavat samoin suomen kielen taitoaan.
Syksyllä Kostamuksen Leppäkerttu-laulustudion laulajat leikkivät sormileikkiä Oulun Madetojan musiikkilukion oppilaiden kanssa virtuaalisilla oppitunneilla. Kuva: Leppäkerttu-laulustudion arkisto
Syksyllä Kostamuksen Leppäkerttu-laulustudion laulajat leikkivät sormileikkiä Oulun Madetojan musiikkilukion oppilaiden kanssa virtuaalisilla oppitunneilla. Kuva: Leppäkerttu-laulustudion arkisto

Kostamuksen 1. koulun lasten Leppäkerttu-laulustudio kiinnostaa nuoria laulajia. Tänä vuonna studiossa käy 20 lasta, vaikka tavallisesti siinä lauloi puoletvähemmän.

— Olen tyytyväinen, että studion suosio on kasvanut. Kiinnostus on kasvanut nimenomaan tänä vuonna. Lapset käyvät studiossa mielellään ja haluavat laulaa suomeksi, Leppäkerttu-laulustudion johtaja ja suomen kielen opettaja Ljudmila Petrasova kertoo.

Laulustudio on tarkoitettu alakoululaisille. Tavallisesti siinä käy yksi ryhmä toisluokkalaisia, jotka opiskelevat suomea äidinkielenä. Tänä lukuvuonna laulustudiossa on kaksi ryhmää. Uusi ryhmä toisluokkalaisia pääsi studioon syyskuussa, ja kolmasluokkalaiset jatkavat studiossa laulamista.

— Aikaisemmin jopa viides- ja kuudesluokkalaiset harjoittelivat laulustudiossa. Meillä on sellainen periaate, että jos lapsi haluaa laulaa, kannatamme aina hänen haluaan, Petrasova sanoo.

Nuoret laulajat alkavat joskus sooloilla studion päätyttyä.

Lapsilla ole ollut viime aikoina paljon esiintymismahdollisuuksia. Kahden viime vuoden aikana laulajat esiintyivät pääasiassa koulun tilaisuuksissa ja erilaisissa online-tapahtumissa.
Ljudmila Petrasova, Leppäkerttu-laulustudion johtaja ja suomen kielen opettaja

— Studiossa lapset laulavat nykyaikaisia suomalaisia lauluja sekä kansanlauluja. Koululaiset pitävät paljon myös piiri- ja sormileikeistä, Petrasova sanoo. 

Studio on auttanut lapsia opiskelemaan suomen kieltä. Koululaiset täydentävät sanastoaan oppimalla ulkoa uusia sanoja.

— Ensin harjoittelemme suomenkielisten sanojen ääntämistä lasten kanssa. Kiinnitämme paljon huomiota siihen. Viime vuonna lisäsimme ohjelmistoomme laulun karjalan kielellä, koska lapset lukevat koulussa myös karjalaa. Kutsuimme harjoitteluille karjalan kielen opettajan, jotta hän voisi auttaa lapsia karjalan kielen ääntämisessä, hän kertoo.

Tänä lukuvuonna yksi karjalankielinen laulu liittyy studion ohjelmistoon.

Laulustudiolla ei ole omia tiloja. Koululaiset harjoittelevat Kostamuksen 1. koulun tiloissa musiikin luokkahuoneessa. Harjoittelut pidetään kerran viikossa oppituntien jälkeen.

Studiossa musiikin puolesta vastaa musiikinopettaja Svetlana Korostik ja suomen kielen puolesta suomen kielen opettaja Ljudmila Petrasova. 

Ensin harjoittelemme suomenkielisten sanojen ääntämistä lasten kanssa. Kiinnitämme paljon huomiota siihen.
Ljudmila Petrasova, Leppäkerttu-laulustudion johtaja ja suomen kielen opettaja

Petrasovaa harmittaa, ettei lapsilla ole ollut viime aikoina paljon esiintymismahdollisuuksia. Kahden viime vuoden aikana laulajat esiintyivät pääasiassa koulun tilaisuuksissa ja erilaisissa online-tapahtumissa. Syksyllä laulustudion laulajat tapasivat suomalaisia oppilaita Oulun Madetojan musiikkilukiosta virtuaalisilla oppitunneilla.

— Lapset olivat tyytyväisiä. He esittivät suomalaisia lauluja ja leikkivät sormileikkiä suomalaisten oppilaiden kanssa, opettaja kertoo. 

Petrasova toivoo, että lähiaikana valtion rajat avataan ja lapset saavat harjoitella kieltä Suomessa ja lähteä keikoille Kuhmoon ja Raaheen.

Leppäkerttu oli Kostamuksessa pidettyjen festivaalien sekä koulutilaisuuksien vakituinen esiintyjä.

— Esiinnyimme aina pikkujouluna, karjalaisen kulttuurin päivillä, Jaakko Rugojevin muistopäivälle omistetuissa tilaisuuksissa sekä koulun päättäjäisjuhlissa, Petrasova kertoo. 

Kymmenen vuotta lasten parissa

Leppäkerttu-studio on toiminut Kostamuksessa yli kymmenen vuotta. Näinä vuosina satoja lapsia on käynyt siinä.

— Se aloitti toimintansa suomenkielisen Kontokkikoulun tiloissa. Sen alullepanijana oli Kontokkikoulun musiikinopettaja Galina Šilova, studion johtaja Ljudmila Petrasova kertoo.

Kun vuosina 2009—2010 Kontokkikoulu lakkautettiin, laulustudio alkoi toimia Kostamuksen 1. koulussa toisen musiikinopettajan johdolla.




Lisää aiheesta
Oma Mua
Ei voi olla! Minä olen sijalline…
Erähiči minä keriän must’oidu zdaittavakse. Tässäh nedälin aloh kävyin sinne, keräin da zdaičin. Toiči kai kahteh kerdah päiväs kävyin: huondeksel da ehtäl, a päiväl koisgi ruaduo on.
Karjalan Sanomat
Periodika esittelee itsensä Venäjä-messuilla
Karjalan suomen-, karjalan- ja vepsänkielisiä lehtiä ja kirjoja julkaiseva kustantamo Petroskoista tutustuttaa messuvieraita tuotteisiinsa ja karjalaiseen kulttuuriin.
Karjalan Sanomat
Nuoret oppivat laulamaan joikuja
Petroskoissa maanantaina käynnistyneellä etnoleirillä tutkitaan karjalaista kansanlauluperinnettä. Tänä vuonna saatiin ennätysmäärä hakemuksia laulunharrastajilta eri puolilta Venäjää.
Oma Mua
Rohkeimmat otettih ošua talvikalaššukšeh
Kalevalašša piettih perintehellini talvikalaššukšen kilpailu.
Karjalan Sanomat
Balettitanssijat rikkoivat myytin Lumitytöstä
Nykybaletti Vertikaali ensiesitettiin Karjalan musiikkiteatterissa osana Lumityttö: myytti ja todellisuus -hanketta. Baletti esitetään myös kansainvälisellä DanceInversion-nykytanssifestivaalilla Moskovassa.
Karjalan Sanomat
Liitto yhdistää, opettaa ja valistaa
Karjalan rahvahan liitto on täyttänyt 35-vuotta. Järjestön tuella tasavallan asukkaat lukevat karjalaa, omaksuvat kulttuuria ja osallistuvat hankkeisiin.
Oma Mua
Vienan ta Repol’an Karjalan käsitöitä opaššettih Petroskoissa
Viime netälillä Petroskoissa piettih käsityökurššija. Trajektorija-fondin joukko opašti kaikkie halukkahie leikkuamah puušta ta ompelomah.
Karjalan Sanomat
Ystävyysseura aikoo lopettaa toimintansa
Karjala–Suomiystävyysseuran puheenjohtaja kutsuu jäseniä kokoukseen päättääkseen seuran kohtalosta. Järjestön toiminta lienee loppusuoralla.
Oma Mua
Vaiku pagizemal suau tiijustua, midä rahvas tahtotah
Karjalan Rahvahan Liitto täyttäy tänä vuon 35 vuottu. Vuvvennu 1989 Liitto on yhtistännyh lujii karjalazii, Karjalan muan suvaiččijoi, oman rahvahan uskottavii puolistajii, oman kielen kandajii.
Karjalan Sanomat
Kostamuksen teatteri: 66 näytelmää yleisölle
Kostamuksen draaman ja komedian kansanteatteri juhli pyöreitä vuosia aidolla italialaisella komedialla.
Kirjaudu sisään
Rekisteröityä
Salasana
Vahvista salasana