Karjala-tutkimuksen arkea kaunokirjallisesti
Kirjailija-toimittaja Pentti Straniuksen uusin kirja Joutilaan työhistoria on tekijänsä itseironinen kuvaus työstä. Stranius ehti varsinaisella työurallaan moneen. Yksi työpaikka oli Karjalan tutkimuslaitos, jossa hän työskenteli harvinaisen pitkään, kaksitoista vuotta.
Straniuksen työura laitoksella ajoittui aikaan, jolloin raja Suomen ja Venäjän välillä avautui. Aiemmissa omaelämäkerrallisissa ja puolidokumentaarisissa romaaneissaan Stranius on kirjoittanut lapsuudestaan Pohjanmaalla ja opiskeluistaan Leningradissa.
Nyt hän kuvaa monipuolista työhistoriaansa, johon mahtuvat tutkimuslaitoksen lisäksi muun muassa Suomen elokuva-arkisto, suomalais-venäläinen koulu, asunnottomien asuntola ja erilaiset tulkkaus-, käännös- ja opastehtävät. Samalla, kun Stranius kertoo töistään, hän piirtää kuvaa kymmenistä työtoveristaan ja itse työstä.
Kirjassa on sattuvaa ajankuvausta, osuvia anekdootteja ja toki myös straniusmaista rehentelyä, lukijaa vaivaannuttavaa muistelua. Stranius kuvaa itseironiseen ja värikkääseen tyyliinsä 1990-luvun lopun suomalaisen Venäjä-tutkimuksen tuomaa huumaa, kenttätyökokemuksiaan Venäjän Karjalassa, kongressimatkoja, mutta myös tutkimustyön arkea Pielisjoen linnassa ja Karjalan metsäkylissä.
Muistoissa vilahtavat monet nimet, lystit sekä myös vähemmän hauskat, myötähäpeää herättävä sattumukset. Kaikkineen se on merkittävä pätkä tutkimusyhteistyön historiaa kaunokirjallisessa muodossa. Tällaista ei virallisissa asiakirjoissa kerrota.
Niissä mainitaan, kuinka Karjalan tutkimuslaitos perustettiin syksyllä 1971. Virallisista asiakirjoista myös selviää, että tutkijavaihto Petroskoin ja Joensuun kanssa aloitettiin heti seuraavana vuonna. Historioitsija Veijo Saloheimo tutustui tuolloin Petroskoissa tehtäviin Karjalaan liittyviin tutkimuksiin. Neuvostoliiton tiedeakatemian Karjalan filiaalin sihteeri tohtori Roza Nikoljskaja vieraili puolestaan Karjalan tutkimuslaitoksella. Vierailut jatkuivat vuorottain.
Unelma Konkka ja A. S. Zerbin kävivät Joensuussa 1973 ja A. S. Kan 1974. Vierailut olivat tutustumiskäyntejä ja kohteliasuusvierailuja, mutta mukaan mahtui myös tutkimusta. Pekka Laaksonen teki kenttätöitä Karjalassa 1970-luvulla ja monet Karjalan tutkimuslaitoksen tutkijat, kuten esimerkiksi silloisessa Leningradissa tieteelliset jatko-opintonsa suorittanut Kaija Heikkinen, Karjalan kannaksella ja muualla Laatokan 1980-luvulla. Välimatka oli pitkä, sillä yhteydet Joensuusta Petroskoihin kulkivat silloisen Leningradin kautta.
Suomen ja Venäjän välisen rajan avautuminen 30 vuotta sitten merkitsi uudenlaisen yhteistyön ja monien kokeilujen aikaa. Kenttätyömahdollisuudet ja arkistot avautuivat aivan uudella tavalla. Karjalan tutkimuslaitos aloitti tutkimusyhteistyön Venäjän Akatemian Karjalan tiedekeskuksen kanssa. Venäjän kielen taidosta oli suuri apu, joten asiantuntijuus sai tätä käytännön ulottuvuuden. Suomessa eri tutkimuslaitoksille palkattiin venäjäntaitoisia ensin tutkimusapulaisiksi ja tulkeiksi, sitten tutkijoiksi. Näin tehtiin myös Karjalan tutkimuslaitoksella.
Yksi palkatuista oli hyvät venäjäntaidot niin kielellisesti kuin kulttuurisesti omaava Pentti Stranius. Hänet pyydettiin 1995 hoitamaan kansainväliseen tutkimusyhteistyöhön liittyviä käytännön toimia. Toisena työtehtävänä hänellä oli valmistella Euroopan unioille lähettäviä rahoitushakemuksia, mutta Venäjä veti enemmän.
Tutkijat solmivat 1990-luvulla monenlaisia toiminnallisia yhteistyösuhteita, jotka kaikki eivät perustuneet virallisiin sopimuksiin, kuten Neuvostoliiton aikana, vaan olivat normaalia asiantuntijoiden kanssakäymistä ja verkostoitumista. Karjalaa koskevalle asiantuntemukselle oli Suomessa käyttöä ja selkeä tarve, ja tämä vankisti tuolloin Karjalan tutkimuslaitoksen asemaa.
Käytännössä Karjalan tutkimuslaitoksen Suomen puolella tehty aluetutkimus ikään kuin laajeni Luoteis-Venäjälle. Rajan avautuminen merkitsi näet useassa tapauksessa sitä, että Suomen puolella tehdyt tutkimusasetelmat – ja kysymykset – siirrettiin lähes sellaisenaan Venäjän Karjalaan.
Tutkimuslaitoksen julkaisusarjassa ilmestyi nopeaan tahtiin Venäjän puolella rajaa tehtyä kylätutkimusta, kansalaisyhteiskuntaselvityksiä, Laatokan ekologista tilaa, luonnonvaroja ja Karjalan taloudellista aktiviteettia koskevia katsauksia. Perinnetutkijat siirtyivät rajan taakse ikään kuin itäraja ei olisi koskaan kiinni ollutkaan. Ja Pentti Stranius tulkkasi ja tutki ja hutki siinä samalla.
Ismo Björn
Kirjoittaja on Itä-Suomen yliopiston Karjalan tutkimuslaitoksen erikoistutkija, dosentti (FT)
