Karjala-tutkimuksen arkea kaunokirjallisesti

Karjala-tutkimuksen arkea kaunokirjallisesti

Ismo Björn
19.04.2021
Pentti Straniuksen uusin kirja Joutilaan työhistoria on tekijänsä itseironinen kuvaus työstä.
Pentti Stranius kuvaa monipuolista työhistoriaansa, johon mahtuvat tutkimuslaitoksen lisäksi muun muassa Suomen elokuva-arkisto, suomalais-venäläinen kouluja erilaiset tulkkaus-, käännös- ja opastehtävät. 12+ Kuva: zip.news
Pentti Stranius kuvaa monipuolista työhistoriaansa, johon mahtuvat tutkimuslaitoksen lisäksi muun muassa Suomen elokuva-arkisto, suomalais-venäläinen kouluja erilaiset tulkkaus-, käännös- ja opastehtävät. 12+ Kuva: zip.news

Kirjailija-toimittaja Pentti Straniuksen uusin kirja Joutilaan työhistoria on tekijänsä itseironinen kuvaus työstä. Stranius ehti varsinaisella työurallaan moneen. Yksi työpaikka oli Karjalan tutkimuslaitos, jossa hän työskenteli harvinaisen pitkään, kaksitoista vuotta. 

Straniuksen työura laitoksella ajoittui aikaan, jolloin raja Suomen ja Venäjän välillä avautui. Aiemmissa omaelämäkerrallisissa ja puolidokumentaarisissa romaaneissaan Stranius on kirjoittanut lapsuudestaan Pohjanmaalla ja opiskeluistaan Leningradissa. 

Nyt hän kuvaa monipuolista työhistoriaansa, johon mahtuvat tutkimuslaitoksen lisäksi muun muassa Suomen elokuva-arkisto, suomalais-venäläinen koulu, asunnottomien asuntola ja erilaiset tulkkaus-, käännös- ja opastehtävät. Samalla, kun Stranius kertoo töistään, hän piirtää kuvaa kymmenistä työtoveristaan ja itse työstä. 

Yksi työpaikka oli Karjalan tutkimuslaitos, jossa hän työskenteli harvinaisen pitkään, kaksitoista vuotta.
Ismo Björn, erikoistutkija ja dosentti

Kirjassa on sattuvaa ajankuvausta, osuvia anekdootteja ja toki myös straniusmaista rehentelyä, lukijaa vaivaannuttavaa muistelua. Stranius kuvaa itseironiseen ja värikkääseen tyyliinsä 1990-luvun lopun suomalaisen Venäjä-tutkimuksen tuomaa huumaa, kenttätyökokemuksiaan Venäjän Karjalassa, kongressimatkoja, mutta myös tutkimustyön arkea Pielisjoen linnassa ja Karjalan metsäkylissä. 

Muistoissa vilahtavat monet nimet, lystit sekä myös vähemmän hauskat, myötähäpeää herättävä sattumukset. Kaikkineen se on merkittävä pätkä tutkimusyhteistyön historiaa kaunokirjallisessa muodossa. Tällaista ei virallisissa asiakirjoissa kerrota. 

Niissä mainitaan, kuinka Karjalan tutkimuslaitos perustettiin syksyllä 1971. Virallisista asiakirjoista myös selviää, että tutkijavaihto Petroskoin ja Joensuun kanssa aloitettiin heti seuraavana vuonna. Historioitsija Veijo Saloheimo tutustui tuolloin Petroskoissa tehtäviin Karjalaan liittyviin tutkimuksiin. Neuvostoliiton tiedeakatemian Karjalan filiaalin sihteeri tohtori Roza Nikoljskaja vieraili puolestaan Karjalan tutkimuslaitoksella. Vierailut jatkuivat vuorottain. 

Unelma Konkka ja A. S. Zerbin kävivät Joensuussa 1973 ja A. S. Kan 1974. Vierailut olivat tutustumiskäyntejä ja kohteliasuusvierailuja, mutta mukaan mahtui myös tutkimusta. Pekka Laaksonen teki kenttätöitä Karjalassa 1970-luvulla ja monet Karjalan tutkimuslaitoksen tutkijat, kuten esimerkiksi silloisessa Leningradissa tieteelliset jatko-opintonsa suorittanut Kaija Heikkinen, Karjalan kannaksella ja muualla Laatokan 1980-luvulla. Välimatka oli pitkä, sillä yhteydet Joensuusta Petroskoihin kulkivat silloisen Leningradin kautta.

Kirjassa on sattuvaa ajankuvausta, osuvia anekdootteja ja toki myös straniusmaista rehentelyä, lukijaa vaivaannuttavaa muistelua.
Ismo Björn, erikoistutkija ja dosentti

Suomen ja Venäjän välisen rajan avautuminen 30 vuotta sitten merkitsi uudenlaisen yhteistyön ja monien kokeilujen aikaa. Kenttätyömahdollisuudet ja arkistot avautuivat aivan uudella tavalla. Karjalan tutkimuslaitos aloitti tutkimusyhteistyön Venäjän Akatemian Karjalan tiedekeskuksen kanssa. Venäjän kielen taidosta oli suuri apu, joten asiantuntijuus sai tätä käytännön ulottuvuuden. Suomessa eri tutkimuslaitoksille palkattiin venäjäntaitoisia ensin tutkimusapulaisiksi ja tulkeiksi, sitten tutkijoiksi. Näin tehtiin myös Karjalan tutkimuslaitoksella. 

Yksi palkatuista oli hyvät venäjäntaidot niin kielellisesti kuin kulttuurisesti omaava Pentti Stranius. Hänet pyydettiin 1995 hoitamaan kansainväliseen tutkimusyhteistyöhön liittyviä käytännön toimia. Toisena työtehtävänä hänellä oli valmistella Euroopan unioille lähettäviä rahoitushakemuksia, mutta Venäjä veti enemmän.

Tutkijat solmivat 1990-luvulla monenlaisia toiminnallisia yhteistyösuhteita, jotka kaikki eivät perustuneet virallisiin sopimuksiin, kuten Neuvostoliiton aikana, vaan olivat normaalia asiantuntijoiden kanssakäymistä ja verkostoitumista. Karjalaa koskevalle asiantuntemukselle oli Suomessa käyttöä ja selkeä tarve, ja tämä vankisti tuolloin Karjalan tutkimuslaitoksen asemaa.

Käytännössä Karjalan tutkimuslaitoksen Suomen puolella tehty aluetutkimus ikään kuin laajeni Luoteis-Venäjälle. Rajan avautuminen merkitsi näet useassa tapauksessa sitä, että Suomen puolella tehdyt tutkimusasetelmat – ja kysymykset – siirrettiin lähes sellaisenaan Venäjän Karjalaan.

Tutkimuslaitoksen julkaisusarjassa ilmestyi nopeaan tahtiin Venäjän puolella rajaa tehtyä kylätutkimusta, kansalaisyhteiskuntaselvityksiä, Laatokan ekologista tilaa, luonnonvaroja ja Karjalan taloudellista aktiviteettia koskevia katsauksia. Perinnetutkijat siirtyivät rajan taakse ikään kuin itäraja ei olisi koskaan kiinni ollutkaan. Ja Pentti Stranius tulkkasi ja tutki ja hutki siinä samalla. 

Ismo Björn

Kirjoittaja on Itä-Suomen yliopiston Karjalan tutkimuslaitoksen erikoistutkija, dosentti (FT)


Lisää aiheesta
Oma Mua
Ei voi olla! Minä olen sijalline…
Erähiči minä keriän must’oidu zdaittavakse. Tässäh nedälin aloh kävyin sinne, keräin da zdaičin. Toiči kai kahteh kerdah päiväs kävyin: huondeksel da ehtäl, a päiväl koisgi ruaduo on.
Karjalan Sanomat
Periodika esittelee itsensä Venäjä-messuilla
Karjalan suomen-, karjalan- ja vepsänkielisiä lehtiä ja kirjoja julkaiseva kustantamo Petroskoista tutustuttaa messuvieraita tuotteisiinsa ja karjalaiseen kulttuuriin.
Karjalan Sanomat
Nuoret oppivat laulamaan joikuja
Petroskoissa maanantaina käynnistyneellä etnoleirillä tutkitaan karjalaista kansanlauluperinnettä. Tänä vuonna saatiin ennätysmäärä hakemuksia laulunharrastajilta eri puolilta Venäjää.
Oma Mua
Rohkeimmat otettih ošua talvikalaššukšeh
Kalevalašša piettih perintehellini talvikalaššukšen kilpailu.
Karjalan Sanomat
Balettitanssijat rikkoivat myytin Lumitytöstä
Nykybaletti Vertikaali ensiesitettiin Karjalan musiikkiteatterissa osana Lumityttö: myytti ja todellisuus -hanketta. Baletti esitetään myös kansainvälisellä DanceInversion-nykytanssifestivaalilla Moskovassa.
Karjalan Sanomat
Liitto yhdistää, opettaa ja valistaa
Karjalan rahvahan liitto on täyttänyt 35-vuotta. Järjestön tuella tasavallan asukkaat lukevat karjalaa, omaksuvat kulttuuria ja osallistuvat hankkeisiin.
Oma Mua
Vienan ta Repol’an Karjalan käsitöitä opaššettih Petroskoissa
Viime netälillä Petroskoissa piettih käsityökurššija. Trajektorija-fondin joukko opašti kaikkie halukkahie leikkuamah puušta ta ompelomah.
Karjalan Sanomat
Ystävyysseura aikoo lopettaa toimintansa
Karjala–Suomiystävyysseuran puheenjohtaja kutsuu jäseniä kokoukseen päättääkseen seuran kohtalosta. Järjestön toiminta lienee loppusuoralla.
Oma Mua
Vaiku pagizemal suau tiijustua, midä rahvas tahtotah
Karjalan Rahvahan Liitto täyttäy tänä vuon 35 vuottu. Vuvvennu 1989 Liitto on yhtistännyh lujii karjalazii, Karjalan muan suvaiččijoi, oman rahvahan uskottavii puolistajii, oman kielen kandajii.
Karjalan Sanomat
Kostamuksen teatteri: 66 näytelmää yleisölle
Kostamuksen draaman ja komedian kansanteatteri juhli pyöreitä vuosia aidolla italialaisella komedialla.
Kirjaudu sisään
Rekisteröityä
Salasana
Vahvista salasana