Kansanpukuhanke yhdistää taitajia yli rajan
Venäjän Kižin ulkoilmamuseo sekä Suomen Karjalan Liitto ja Karjalan Sivistysseura ovat käynnistäneet yhteistyöhankkeen Karjalan kulttuuri rajan molemmin puolin: kansanpuvut ja kansallispuvut.
— Aihe on museolle tärkeä ja mielenkiintoinen. Museokokoelmassa on paljon karjalaisia kansan- ja kansallispukuja ja pukuihin liittyviä osia, Kižin museon johtaja Jelena Bogdanova sanoo.
Viime keskiviikkona pidetty verkkokonferenssi oli hankkeen ensimmäinen tilaisuus, johon ilmoittautui noin 400 kuulijaa Venäjältä, Suomesta, Yhdysvalloista, Espanjasta, Ruotsista ja Englannista.
— Määrä kertoo, että tälle perinteelliselle yhteistyölle on tilausta, Karjalan Liiton puheenjohtaja Outi Örn arvioi.
Konferenssissa kerrottiin Aunuksen Karjalan perinteisestä vaatetuksesta, itä- ja eteläkarjalaisten puvuista, päähineistä ja kengistä sekä Suomen karjalaisista kansallispuvuista.
— Hankkeen kautta lisäämme tietoa kansanpuvuista ja kansallispuvuista rajan molemmin puolin, samoin historiasta. Saamme mahdollisuuksia oppia ompelemaan itse, Karjalan Sivistysseuran puheenjohtaja Eeva-Kaisa Linna kommentoi.
Linnan mukaan vuosina 1918—1922 Suomeen tuli lähes 13 000 Itä-Karjalan pakolaista.
— He toivat mukaansa myös arvokasta omaisuuttaan, naisten pukuja. Useita pukuja on lahjoitettu museoihin, Linna kertoo.
Kižin museon projektipäällikön Tatjana Islamaevan mukaan karjalaiselle kansan- ja kansallispuvulle omistettu hanke on etupäässä valistusprojekti, joka edistää karjalaista kulttuuria rajan molemmin puolin. Hankkeessa pidetään konferensseja, työpajoja, näyttelyjä ja ompelufestivaali Kižin saarella elokuussa.
Yhteensä on 5—6 työpajaa, toinen osa niistä pidetään keväällä ja toinen syksyllä. Kouluttajat ovat muun muassa Kižin museon kansan- ja kansallispukujen asiantuntija Marina Guseva ja suomalainen kansallispukuvalmistaja Soja Murto Imatrasta.
— Työpajoihin valitaan etupäässä kansallispukualan toimijoita. Heitä on noin 30, puolet Venäjältä ja puolet Suomesta, Islamaeva kertoo.
Ensimmäinen työpajaviikko pidetään huhtikuun alussa offline- ja online-muodossa. Kižin
museon asiantuntija Guseva kertoo eteläkarjalaisten päähineestä ja opettaa kurssilaisille päähineen valmistustekniikkaa.
Seuraavat kaksi työpajaa museo järjestää toukokuussa. Työpajoissa tehtyjä kansan- ja kansallispukuja ja pukujen elementtejä esitellään myöhemmin näyttelyissä.
Jos koronatilanne sallii, niin elokuussa kutomisen taitajia kootaan festivaalille Kižin saarelle.
Hankkeen yhteistyökumppanit aikovat tavata 22. venäläis-suomalaisessa kulttuurifoorumissa Rjazanin kaupungissa syyskuun lopussa käsitellääkseen hankkeen välituloksia ja toisen konferenssin ohjelmaa.
Konferenssin aiheesta on toistaiseksi vähän tietoa. Esille voidaan tuoda ehkä Vienan Karjalan tai Äänisniemen kansan- ja kansallispuvut.
Projektipäällikkö Islamaeva on ryhtynyt naiskäsitöiden sanakirjan tekemiseen, mikä on myös osa hanketta.
— Sanakirja on suomen, karjalan ja venäjän kielellä. Kansan- ja kansallispukuja valmistaessa täytyy tietää, mitä alan termit tarkoittavat, Islamaeva korostaa.
Vaikka hankkeen kohteena on etupäässä karjalaisen naisen vaatetus, myös miesten pukeutumistapoja ei jätetä ilman huomiota.
— Tämä tukee ajatusta, että käsityöperinne koskee molempia sukupuolia, Karjalan Liiton puheenjohtaja Örn korostaa.
Hänen mukaansa Suomessa karjalaisen kulttuurin edistämisen parissa toimii melko tasaisesti naisia ja miehiä.
Karjalaisesta alkuperästä motiivi ammatinvalintaan
Suomalainen kansallispukuvalmentaja Soja Murto pitää syksyllä yhden työnäytöksen, jossa hän esittelee karjalaisten kansallispukujen kirjontoja, materiaaleja ja ompelutekniikoita.
— Sen jälkeen kahdessa työpajassa tehdään paksun saran ompeluita ja kirjontoja. Paksua sarkaa käytetään karjalaisissa päällysvaatteissa, Murto kertoo.
Karjalaisia kansallispukuja, joita Murto esittelee työpajoissaan, käytettiin 1700—1800-luvuilla Karjalankannaksen alueella.
— Alueen asukkaat evakuoitiin talvisodan aikana Suomeen, ja monet heistä ja heidän jälkeläisistään ovat käyttäneet noiden vaatteiden toisinnoiksi tehtyjä kansallispukuja. Suomessa kansallispuvun voi valita sukujuurien lisäksi ihan ulkonäön ja mieltymysten perusteella, kansallispukualan osaaja esittää.
Taitajan vanhempansa ovat olleet kansallispukujen tekijät, mikä on vaikuttanut heidän tyttäreensä. Isän sukujuuret ovat Suojärveltä, Ignoilasta, ja karjalainen tausta on motivoinut Murron harrastamaan kansan- ja kansallispukuja.
— Sarafaanit ja feresit ovat minulle omien juurieni pukuja ja kiinnostavat sen vuoksi. Ne ovat meillä ajassa eläviä kansanpukuja, taitaja täsmentää.
Sojan äiti on ommellut kansallispukuja reilut 50 vuotta. Isä on kutonut niihin kankaita ja valmistanut kansanomaisia jalkineita. Mestari itse valmistaa kaikkia suomalaisia ja karjalaisia kansallispukuja ja kansanpukuja.
Murron mukaan Suomessa kansallispukuja on tehty noin 140 vuotta, ja niiden suosio on vaihdellut kerrasta kertaan noin 25 vuoden kuluttua. Hän on edistänyt aktiivisesti kansallispukuja sosiaalisessa mediassa ja on laittanut alulle kansallispukujen tuuletuspiknikit 5. elokuuta.
— Uusi sukupolvi on löytänyt kansallispuvut. On ihan tyypillistä, että alle kolmekymppiset löytävät kaapista isovanhempiensa pukuja ja haluavat käyttää niitä ja korjata itselleen sopivaksi, Murto huomaa.
