Kaks’-kahten londusenke
Karjalan eläjad lujas hüvin tedaba fotografad Ilja Timinad. Hänen čomid fotoid voib vastata ”Kodima”-lehtesen da ”Verez tullei”-al’manahan lehtpolil, Internetas, Venäman Počtan počtkartaižil da markoil, Karjalan da Suomen muzejiš, eskai popul’arižes ”National Geographic”-kuvalehteses, kus hänen fotokuvid lugetihe parahimikš. Ei amu, männuden voden lopus, hänen foto-ozuteluz avaižihe Kalagen ”Kalarand”-etnoparkas. I ei muite, ved’, kut sanub iče Ilja: ”Tägä om minun kodima, minun jured”. Foto-ozutelusel minei tuli oza pagišta Ilja Timinanke hänen elos, melentartuses da hänen fotokuviš.
Il’a Timinal oma vepsläižed jured maman polespäi. Hänen baboi Valentina F’odorovna Petuhova, enzne Zaharina, om sündunu Änižröunas, Kaskez-küläs, a hänen dedoi Anatolii Vasiljevič Petuhov oli Vologdan agjan Šimjärvespäi. Ilja eläb ičeze kanzanke Petroskoiš, no paksus oleskeleb ičeze kodimal Änižröunas, kus hänen henged libutab čoma bohat londuz.
– Minä kazvoin sädajas kanzas. Minun tatoi – muzikant, mamoi – taidehpirdai. Minun däd’ Vasilii Petuhov om tetab karjalaine fotoreport’or, sikš laps’agaspäi tedan, mi om foto. Hän openzi-ki mindai navedimha fotokuvid, sanub Ilja.
Ku kacta hänen fotoid, ka voib homaita, miše kaik ned om sidotud londusen mirunke. Mecživatad da -lindud, čoma londuz erazvuiččel vodenaigal...
– Mikš londuz? Mö eläm Karjalas, a Karjala nece om-ki londuz. Ristituid om vähä, a londust – äi. Minei om mel’he kuvata meiden pohjoiželod, no om lujas jüged fotografiruida ristituid, minä opendamoi. Tahtoin tehta vanhoiden ristituiden fotoid, sikš ku hö lähteba elospäi, a heiden mahtišt om lujas kalliž. A muga lujas navedin tehta živatoiden da linduiden fotokuvid, ned ei tehkoi küzundoid, ei huiktelgoi, sel’genzoitab Ilja.
– Vepsläižiden täht tedr, mecoi, pü oma kodilindud, ned oma meiden Karjalan mecan lindud, miččed täs eläba i ühtes meidenke vägestaba jügedusid. Tedr zavodib ecta soid, kus om enamb lunt, čuklahtab lumehe i magadab lumen al. Homendesel, ken kävub suksil, voib nägištada, kut nece lind purahtab lumespäi, nece om lujas čomašti. Mecoid voib nägištada kevädel, konz lumi sulaškab. Ku ken-ni kanzas oma mecnikad, ka hö voiba ozutada kimindsijoid, kus mecoid kimiba, miše kulda, kut pajatab nece lind. Nenil linduil lujas čoma än’ om. Kimindsijad oma tutabad vepsläižile da karjalaižile. Kimen aigan se händan levinzoitab, ka sidä voib segoitada pavlinanke. A konz mecnik ambub lindun, ka kuni kandab sen kodihe, händ tegese vähemba i vähemba, kodihe tuleb – höuneh tegese rumaks. Sikš mecas niid tarkištelda om paremb i čomemb.
Ilja lujas navedib kalatada, hän om hüvä mecnik. Ved’ Iljal oli hüvä opendai – hänen dedoi, kudamb otli händast kerdale mecha, konz Ilja oli penen, openzi händast kaikihe azjoihe. No jo äjak-se vot Ilja ei otand oružjad kädehe. Nügüd’ hän om Karjalan mecnikoiden sebran inspektor. Aigan sirttes hän el’genzi, miše mecta živatoid rikmata niid om melentartuižemb.
Mecas hänel oma ičeze šalašad vai peitsijad, kuspäi hän tarkišteleb mecživatoid da -linduid. Miše tehta čoman kadran, hän voib časuil ištta ičeze peitsijas.
– Kuvata živatoid om paremb, mi ampta niid, sad enamba adrinalinad. Mecnik ambui – i kaik. Mectuz lopihe. A fotomecnik ühten foton tegeb, toižen, koumanden... Tehtes fotoid, voib kacta erazvuiččid azjoid (s’užetoid), tarkištelda, kut vedäba ičtaze živatad, niiden reakcijoid. Lujas čomašti oleskeleb...
Jo enamba kümned vot Ilja mel’düb foto- i videoridoihe. Hän niid aktivižesti kävutab i kehitoitab. Niid om kebnas kävutoitta – ned radaba iče, fotografata. Ilja krepib niid puihe. Konz lähteb mitte-ni živat vai lind, ned zavodiba rata. Ohjata fotoridoid Ilja voib ani kodišpäi. Niiden abul tuleba čomad fotod da videod, erašti lujas harvinaižed.
– Minei tuli oza kacta, kut il’bez mecadab mecoid. Nece oli homendesel. Kaik necen tedaba teorijas, no miše kuvata kamerale, mugomad ei olend völ. Ezmäi tuli mecoi kimimaha, jäl’ges se kuna-se kadoi i necil aigal tuli il’bez, nühai jäl’gid, miše löuta, kuna se purahti, i läksi kadraspäi. Mäni äjak-se aigad i möst mecoi lendi sille-žo sijale, starinoičeb Ilja.
Enamb kaikid fotoridoid hän paneb mecoiden kimindsijoil, mecoihe Iljal om erine armastuz.
Ilja Timin äjan matkustab Karjaladme i sen irdpolel, ühtneb erazvuiččihe ekspedicijoihe, sikš hänen arhivas om äi čomid unikaližid kadroid i melentartuižid starinoid. Kerdan Karjalan Belomorskan agjas teveres Ilja Timin vastsihe mecan ižandanke – kondjanke. Fotod tuliba lujas čomad. A kut mäni vastuz i kut vedäb ičtaze kävelii kondi, starinoičeb Ilja:
– Kondjad, miččed käveleba tever’tme, oma lujas varukahad i ned ei elägoi pit’kha. Sidä ambub jeger’ vai mecnik. Mugoine kondi ei varaida ristitud. Ristit jätab kondjale sömäd teveres, a kondi käveleb i ecib. El’gendab, miše ristit sötab händast, zavodib kävuda hänen jäl’ghe i pakita sömäd. Kondi, mitte om fotokuval, putui meile matkan aigan. Mö nägištim, miše kondi seižub teveres. Minai kerdalaz oli sur’ objektiv, miše edahaspäi voiži tehta fotoid. Läksin mašinaspäi, zavodin kuvata kondjad, i äkkid se kut jokseškandeb minuhu... no se joksi edahan, a objektivas tundui, miše se oli jo läz. Minä hüpähtin, fotoladeh lanksi, minä – mašinaha. Kacun, miše kondi völ edahan om, ehtin sada fotoladehen i ištta mašinaha. Naku kut oli, a fotokuvad jäiba muštoks. Kondi meleti, miše mö azotimoiš i sömäd andam sille. Ei sa sötta mecživatoid, niiden täht nece om surm.
Mugoižid melentartuižid starinoid Iljal om äi. A miše tehta unikaližid fotoid, kut sanub iče Ilja, ei tariž ajada kuna-se edahaks, pidab kacta ümbri. Mö eläm čomas Karjalas, meil om mugoine bohat londuz. No kodiradoiš da kanzanholiš aig jokseb muga teravas, miše mö em homaikoi londusen čomut, em ehtkoi sada ihastust siš. A se om ani rindal.
