Fokuksessa Vienan kuolleet kylät
Karjalan kansallismuseossa Petroskoissa on esillä Paanajärven kansallispuiston kuolleista kylistä kertova näyttely. Sen keskiössä on Vartiolammen ja Olangan kohtalot. Toinen kylä tuhoutui Suuren isänmaallisen sodan aikana. Toinen upotettiin Kuman vesivoimalaitoksen rakentamisen aikana 1960-luvulla. Sen asukkaat siirrettiin pois muun muassa Louhen piirin Kiestinkiin.
— Paanajärven hävinneet kylät -näyttely kertoo hävinneistä kylistä Pääjärven ympäristössä, niiden historiasta, asukkaista ja elämäntavoista. Kumpikin kylä perustettiin 1800-luvulla, kun nykyisen Paanajärven kansallispuiston alueelle muutti vanhauskoisia. Kylät sijaitsivat Kivakkatunturin lähellä. Vartiolammelle oli matkaa Olangan keskustasta noin viisitoista kilometriä Oulankajokea ylävirtaan, näyttelyn kuraattori Jekaterina Logvinenko kertoo.
Osa näyttelystä kertoo elinkeinoista. Paikalliset asukkaat hoitivat poroja ja olivat kulkukauppiaita.
Paanajärven kansallispuiston arkiston materiaalit on täydennetty harvinaisilla valokuvilla, jotka ovat olleet Karjalan kansallismuseon arkistossa vuodesta 1928 lähtien. Lisäksi esillä on valokuvia Venäjän etnografi sen museon kokoelmasta. Valokuvia esitetään Petroskoissa ensimmäisen kerran.
— Näyttelyssä saa tietoa Pääjärven lähellä sijaitsevien alueiden historiasta, kylien henkisestä elämästä ja talousrakenteesta sekä suomalaisten tutkimusmatkoista 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa. Näyttely kiinnostaa historioitsijoita, maaseudun tutkijoita ja kansantieteilijöitä sekä kaikkia Karjalan historiasta kiinnostuneita, Logvinenko sanoo.
— Vuonna 1930 Kalevalan piirin alueella oli 80 kylää. Vuoden 1897 väestönlaskennan mukaan suurin osa väestöstä asui maaseudulla ja oli talonpoikia. Nyt tilanne on muuttunut, Kansallismuseon johtaja Mihail Goldenberg sanoo.
Karjalassa asui aikoinaan paljon vanhauskoisia. Heidän jälkeläisensä säilyttävät muistoa esi-isistään. Näyttelyssä voi lukea katkelmia monien ihmisten muistelmista.
1700-luvulla alueen useat asukkaat olivat vanhauskoisia ortodokseja. He säilyttivät vanhauskoisia tapojaan.
Vielä 1800-luvun puolivälissä vanhauskoiset järjestivät taloissa jumalanpalveluksia. Heidän uskontonsa mukaan he eivät tarvinneet pappia. Silloin nuoret tytöt ja pojat lukivat rukouksia, jotka he olivat oppineet ulkoa.
— Olangaan rakennettiin ortodoksinen kirkko vuonna 1881 pietarilaisen kauppiaan Pavel Kuzmitšjovin tuella. Siitä tuli kirkkokylä. Kirkon lisäksi rakennettiin kellotapuli ja majoitustalo. Samana vuonna Olangan seurakunta sai enemmän valtuuksia. Aiemmin se oli Kouteron seurakunnan alainen, Logvinenko kertoo.
— Silloin Olangan seurakuntaan kuului 12 kylää. Vuonna 1895 seurakunnassa oli 177 taloa ja 1567 ihmistä. Vuonna 1889 Olangan majoitustalossa avattiin talonpoikien lapsille koulu, jossa opettajana oli pappi. Koulussa opiskeli 12 lasta. Pappi opetti venäjäksi. Vartiolammessa oli 17 taloa ja siinä ei ollut kirkkoa, hän jatkaa.
Paanajärven puiston tieteellisen ja ympäristökasvatuksen osaston johtajan Anastasija Protasovan mukaan nyt kansallispuiston asiantuntijat keräävät kuolleiden kylien entisten asukkaiden tarinoita.
Näyttelyssä kerrotaan kylien tunnetuista asukkaista. Yksi heistä on runonlaulaja Marina Nikitina (1890—1970). Valtakunnanraja jakoi hänen perheensä kahtia. 1920-luvulla hän muutti Olangasta Suomeen miehensä kanssa ja he ottivat sukunimekseen Takalo. Perheen kohtalo näyttää, kuinka vaikeaa elämä oli raja-alueella.
— Marinan mies osallistui ensimmäiseen maailmansotaan. Sitten hän oli töissä Suomessa. Vuonna 1922 hän pakeni Suomeen poliittisista syistä johtuvaa vainoa. Marina muutti Suomeen hänen peräänsä. Heidän vanhin tyttärensä Stepanida Nikitina jäi Neuvosto-Karjalaan. He tapasivat uudestaan vasta vuonna 1965, Logvinenko kertoo.
— Perhe toivoi palaamista kotikylään. Kun Olanga oli Suomen vallassa vuonna 1944, Takalot palasivat siihen, mutta kun sota loppui, he lähtivät takaisin Suomeen. Silloin he ymmärsivät, että lähtevät kotiseudulta pois ainiaaksi, hän sanoo.
— Olangassa syntyi taiteilija Osmo Borodkin. Hän kuvitti Kalevala-runoelman. Hän osallistui Suureen isänmaalliseen sotaan. Panssarivaunu ajoi hänen päälle. Hän menetti jalkansa. Saksalainen kirurgi leikkasi hänet ja pelasti kätensä, koska hän tiesi, että mies on taidemaalari. Näyttely kertoo Borodkinistakin, Mihail Godenberg kertoo.
Karelenergo-yrityksen entisen johtajan Vladimir Semjonovin mukaan kun rakennettiin Kuman vesivoimalaitos, melkein kaikki asukkaat halusivat muuttaa kylistä, joissa ei ollut sähköä. Olangassa oli vain alakoulu.
Toisaalta kyläläisillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin muuttaa pois.
— Pidimme omasta kylästämme. Se sijaitsi todella kauniissa paikassa. Muistelen edelleen vihreitä kukkaniittyjä, raikasta ilmaa ja lehmänkellojen kilinää. Paikka muistutti Sveitsiä. Vanhempani kaipasivat sitä koko elämänsä, Olangassa asunut Svetlana Martynovskaja muistelee.
— Alakoulun jälkeen muutimme Kiestinkiin. Uudessa talossa oli sähkö, mutta vessa oli ulkona. Vettä piti kantaa kaivosta, hän kertoo.
Näyttely on esillä 21. huhtikuuta asti. Sen jälkeen se kiertää Karjalan piireissä.
