Järkiloma Kiži-museon kanssa

Järkiloma Kiži-museon kanssa

31.10.2022
Koululoman aikana Kiži-museon lastenkeskus kutsuu tyttöjä ja poikia viettämään aikaa hyödyllä.
Kižin lastenkeskuksen työntekijät ovat valmistaneet koululaisille monipuolisen ohjelman. 6+ Kuva: vk.com/dmckizhi
Kižin lastenkeskuksen työntekijät ovat valmistaneet koululaisille monipuolisen ohjelman. 6+ Kuva: vk.com/dmckizhi

Lokakuun viime päivänä Kiži-museon lastenkeksuksessa järjestetään taas Järkiloma-leiri, joka jatkuu 3. marraskuuta saakka. Leiri on pidetty vuodesta 2016 asti kolme kertaa vuodessa koululoman aikana. Järkiloman ohjelma on aina uusi ja monipuolinen. Kižin lastenkeskuksen johtaja Anna Isakova kertoo, miten ohjelma suunnitellaan ja mitkä tilaisuudet valmistetaan lapsille.

— Järkiloma tutustuttaa koululaisia ennen kaikkea seutumme kulttuuriin ja näyttää museon elämää toiselta puolelta. Meille tulee alaluokkalaisia ja he viettävät koko päivän leirillä. Lapsille järjestetään museonkäyntejä, kiintoisia tunteja, työpajoja ja pelejä, Isakova selittää.

Isakovan mukaan loman aikana lapset saavat uusia tietoja ja taitoja sekä löytävät uusia ystäviä. Monet käyvät Järkilomaa muutaman kerran.  

Leiri pidetään osoitteessa Fedosovankatu, 19. 

SIMILAR NEWS
Karjalan Sanomat
Paralympialaiset Pariisissa 2024: Petroskoilainen taekwondo-valmentaja toimii tuomarina
Vuonna 2022 Jelizaveta Tarasevitš valittiin parhaaksi Tokion paralympialaisten tuomariksi naisten keskuudessa taekwondokilpailuissa.
Karjalan Sanomat
Joiku-CAMP huipentui performanssiin
Maanantaina alkanut etnoleiri päättyy tänään. Eilen leiriläiset esittelivät yleisölle yhteisproduktionsa.
Kodima
Sanelusen karjalan da vepsän kelil kirjuti 70 Petroskoin eläjad
Tämbei Karjalan pälidnan eläjad ühtniba “Saneluz karjalan da vepsän kelil” -akcijaha. Akcii jatkub 26. päivähasai sulakud. Sanelused kirjutadas 65 sijas.
Karjalan Sanomat
Elämyksiä eri makuun – Kirjastojen yö -tempauksen aiheena on Perheen vuosi
Karjalassa kulttuuritapahtuma tarjoaa laajan ohjelman, jossa on tietokilpailuita, työpajoja ja muita tilaisuuksia.
Kipinä
Keskiajan karjala: tutustutaan Kipinän kanssa
Karjalan kielen viikolla Kipinä-lehti järjesti koululaisille työpajan, jossa lapset tutustuivat keskiaikana asuvien karjalaisten elämäntapoihin ja sovittivat muinaiskarjalaisten puvut.
Karjalan Sanomat
Yli 53 000 tasavallan asukasta äänesti kunnostushankkeita verkossa
Puudosin, Aunuksen ja Kemin piirien ja Kentjärven asukkaat äänestävät aktiivisimmin.
Kodima
Petroskoiš vaumištadas sanelusihe karjalan da vepsän kelil
Karjalan pälidnas sanelusiden kirjutamižen sijan linneb Petroskoin universitet. Akcijan ühtnikad keradasoiš 19. sulakud universitetan kirjištos.
Oma Mua
Kuorilahen-kylän tutkimuš toi voittuo Viktor Vikulinilla
Kiestinkin kylän eläjä Viktor Vikulin voitti Karjalan tašavallan kilpailušša “Kotišeutututkija-2024”. Tietotutkimuškilpailuh hiän lähetti oman šukututkimušruavon Kuorilahešta.
Karjalan Sanomat
Kirja kuvituksineen 2 – Näyttely sai jatkoa
Petroskoin kaupungin näyttelysalissa tänään avautunut näyttely tutustuttaa paikallisten lastenkirjojen kuvittajien töihin.
Karjalan Sanomat
Alkuperäiskansojen kieliä käyttöön – Ruviki-verkkosivustosta tietoja löytyy karjalan ja vepsän kielillä
Uudessa verkkotietosanakirjassa tiedot ovat saatavilla monilla Venäjän kansojen kielillä. Sivustolla on julkaistu yli 29 000 erilaista artikkelia.
Login
Register
Password
Confirm password